torstai 5. tammikuuta 2017

Nukketeatteri VS. animaatiokäsikirjoitus?

Moiii!
Hyvää alkanutta vuotta!
Nyt keväällä onkin jo tämän blogin viisivuotissynttärit! Hui!

Nukketeatteriksi ajateltua näytelmää on editoitu nyt aina pikkiriikkisen kerrallaan pitkin viikkoa. Näytin sen myös Orfeuksen ohjaajallemme, joka ehti sen ilokseni nopeasti lukea läpi, olihan kyseessä alle kymmenen liuskan juttu (en siis huijannut, oikeasti lyhyt kässäri!). 

Huomasimme, että käsikirjoituksessa on aika paljon ns. "lähikuvia" - sellaisia yksityiskohtia, pieniä liikkeitä tai eleitä, jotka eivät välttämättä olisi edukseen lavalla. Ne ovat kuitenkin tarpeellisia, koska moni kohtauksistani perustuu juuri noihin eleisiin ilman repliikkejä. Ja ei, en ole kirjoittanut sinne mitään kasvojen ilmeitä, kuten "nosti kulmakarvojaan" tai mitään sellaista. Ne eivät yleensä kuulu näytelmäkäsikirjoitukseen, sillä ohjeistavat näyttelijää käsittääkseni jo vähän liikaa. Näyttelijäntyölle täytyy olla sijaa ja hämmennyksen tulisi tulla ilmi muutenkin kuin että sen kirjoittaa parenteesiin (elokuvakäsikirjoitusten puolella eleiden kuvailu on tietääkseni sallitumpaa, mutta tämä on vain arvaus, sillä en ole niin perillä kuin toivoisin olevani!).

Nykyiset parenteesini tämän lyhyen draaman osalta "näyttävät" mielessä aika vahvastikin siltä, että muunmuassa tämä ja tämä leikkautuisi lähikuvaksi tai puolilähikuvaksi. Aloinkin pohtia animaation mahdollisuutta. Ohjaajamme ei pitänyt sitä lainkaan huonona vaihtoehtona. Toki sillä puolella tulevat vastaan taas esim. rahalliset ongelmat. Kuka lähtisi rahoittamaan tuiki tuntemattoman, kouluttamattoman ja kaikin puolin kokemattoman lyhytanimaatiota? Se tuskin on mikään helppo nakki, rahoituksen saaminen. Eihän se ole ammattilaisillekaan. Ja taidan olla aika monta askelta kauempana.

Näkisin tämän ehkä jonkinlaisena nukkeanimaationa, nukketeatteriahan ajattelin ensin ja kyllä se tuolla ajatuksissa seikkailee edelleen vaihtoehtona. Jotenkin vierastan sitä, että tämä käsikirjoitus olisi osa suurempaa kokonaisuutta, palanen kollaasissa. Nyt tuntuu, että tämä on kokonaisuus itsessään, vaikka pienoismittainen onkin. 


Mutta taas, monettakohan kertaa vuoden sisään(!), tullaan ikäryhmäprobleemaan: aikuisille liian lälly ja yksinkertainen, lapsellinenkin, mutta lapsille liian karu ja raaka. 
En tiedä, mikä ongelma tässä on nyt iskenyt, sillä tämä toistuu ja toistuu. Ennen vanhaan sadutkin olivat raakoja ilman pelkoa lasten herkkyydestä. Nykyisin on vähän eri meininki, näin sen koen. Kaikkea ja kaikkia suojellaan kaikelta ja kaikilta. En sano, että se on huono, mutta tuntuu, että olen jumittunut jonnekin kauas. Tai vasta löytänyt itseni sieltä, jostain kaukaa. 

Kokeilinkin hieman erilaista loppua pienoisdraamaani. Lopputulema on suunnilleen sama, mutta pienellä kaistaleella valoa. Synkkä ja surullinen, mutta jollain tavoin ehkä hivenen lohdullinen. Sellainen, jollaista toivoisin nuorempien pystyvän katsomaan, vaikka suru olisikin yksi reaktio. Toki tämä on vasta ensimmäinen yritys muokata loppua ja kymmenessä minuutissa tehty. Pitää nukkua yön jos toisenkin yli, lukea läpi, testata ja pohtia. Kärsivällisyys on taas testissä, mutta ainahan se minun tapauksessani on, haha!

P.S. Olen ehkä unohtanut mainita, mutten osallistunut WSOY:n nuortenromaanikilpailuun Riittämättömällä. Olisin halunnut, tähtäsin sitä kohti lähes vuoden, mutta käsikirjoituksen lopussa on ongelmia, joita en ole saanut vielä korjattua. Enkä todennäköisesti saakaan ihan heti. Se vaatii kunnolla etäisyyttä ja remonttia pidemmältä matkalta, että saan osat jonkunlaiseen järjestykseen. Tässä suhteessa Addiktio on huomattavasti pidemmällä, joten ajattelin antaa nyt tilaa uudelle, eli Merenpojalle ja draamalle. Addiktiota voin värittää lisää aina välillä, kunhan ehdin ja jaksaminen ei lopu. Muutettu loppu on toistaiseksi pysynyt ja pidän siitä enemmän. Mutta jos jostain, niin Addiktiosta olen oppinut edes hieman ajatusta, että "hiljaa hyvä tulee". Hylsyangstien jälkeen sille ilmestyi parempi, oikeanlaisempi loppu ja seison vahvemmin tarinan takana. Ehkä saman verran aikaa kuluu, kunnes ollaan maalissa, mutta antaa kulua, jos se kantaa kunnon hedelmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti