keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Studio Orfeus 3 - 5. lähiviikonloppu

Hej!
Opiston talvi.

Nyt helmikuussa oli vuorossa dialogi. Miten kukin hahmo puhuu, millaisia maneereja kenelläkin on, mitä sanotaan tai jätetään sanomatta. Sanotaanko suoraan vai kierrelläänkö pyörryksiin. Fyysisiä ja puheesta löytyviä maneereja otin asiakseni listata jokaisen hahmon kohdalla ja hyödyntää niitä enemmän. Toisten kohdalla olen tehnyt tätä paljonkin, toisten kohdalla se on hieman unohtunut. Jotenkin tuntuu, että vaikka dialogi taitaa lukeutua vahvuuksiini, on silti paljon, mitä voisi hioa ja terävöittää edelleen. Tehdä vielä taitavemmaksi, elävämmäksi, kaunokirjallisemmaksikin ehkä.

Omakuva.

Toinen asia, mitä tutkittiin, olivat erilaiset virheuskomukset. Kuten meillä jokaisella, on hahmoillakin varmasti omat käsityksensä ja virheuskomuksensa itsestään, toisistaan, maailmasta. Miljööstä, ihmissuhteen laadusta. Näidenhän varassa tarinat yleensä pelaavat. Ilman virheitä ja eri henkiöiden erilaisia käsityksiä asiasta en uskoisi, että olisi tarinaa. Ei olisi mitään kerrottavaa. Listasin myös näitä tärkeimpien hahmojen kohdalla. Joidenkin kohdalla uskomukset olivat selkeitäkin ja sattuvat ajamaan vahvaankin toimintaan. Muutaman kohdalla näitä tulisi vielä pohtia.

Kotimatka.

Eli tutkittavaa ja pohdittavaa olisi taas tarjolla. Sain myös luvan pistää Addiktion uutta versiota 30 liuskan pätkissä arvioitavaksi! Jännän äärellä ollaan. Maanantaina korjasin yhden luvun toimintakohtauksen, mielestäni se on nyt uskottavampi. Toivon ainakin niin. Ei kun palautetta odotellessa sitten vaan, että pääsee taas kunnolla töihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti