sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Mitä tehdä, kun on jumissa?

Heipsis!
Jumissa?

Olen odotellut palautteita Addiktion luvuista jo tovin ja odottelen vielä hetken lisää. Saimme kuitenkin eilen muutaman tehtävän, jotka teinkin jo saman tien - en enää pysynyt housuissani, olin jo jonkin aikaa ollut edistämättä tekstejä juurikaan. Sillä välin olen kirjoitellut omaksi huvikseni runoja ja jopa yhdet laululyriikat, joista eräs muusikkoystäväni kovin innostui (vaikkei taidakaan olla ihan hänen tyylisestään musiikista kyse). Aina jotain, joka pitää vireen yllä ja ruokkii luomisen tarvetta sillä välin, kun joutuu isommista projekteista olemaan "pakkolomalla", hahah.

Pienenä lisätehtävänä sai pohtia jumitusta. Saimme joitain vinkkejä, mitkä saattaisivat auttaa millaiseenkin jumiin. Kirjoitin myös tiedoston, johon kertoilin, miten itse yritän selvitä jumista. Välillä se toki ottaa pidemmän ajan, eivätkä lukot heti aukea. Voisin kuitenkin tähän vähän avata, mikä minua jumittaa ja millä itse selviän.

Pahimpia lukkiuttajiani ovat ehkä sellaiset kohdat, mistä en tiedä, miten saada paperille (tai useimmissa tapauksissa kirjoitusohjelman tiedostoon) juuri se, mitä haluan ja millä tavalla. Harvemmin poden totaalista valkoisen paperin tai ruudun kammoa, vaan kyse on enemmänkin siitä, että KUINKA tai MITEN. Toinen, mikä on tuttu kaveri, on sitten kauhea "tekstiviha", raivo sitä kuraa kohtaan, mitä on itsestään ruudulle suoltanut. Sitä ei kauheasti auta myöskään se, jos on juuri lukenut tai katsonut tms jonkun upean teoksen ja vertaa itseään siihen. Aina sanotaan, että niin ei kannattaisi tehdä, mutta uskon, että jokainen tekee sitä joskus kuitenkin. Usein kyse on varmaan siitä, että tämä toisen teos on niin sanotusti valmis ja oma kesken - eihän se silloin voikaan olla niin mahtava kuin joku uutuusteos kirjastossa.

Miksi valkoisen ruudun kammo ei sitten ota valtaa? 

Yritän pitää mielessä, että huonoakin materiaalia on helpompi saada editoitua ja paremmaksi kuin täysin tyhjää ruutua. Usein yritän suoltaa ulos edes jotain ehkä vähän pakollakin (ei ilmeisesti toimi kaikilla), koska vaikka jälki olisi suoraan sanottuna kuinka paskaa tahansa eikä edes kovin käyttökelpoista, saattaa se avata jotain ja laskea rimaa saada itsestä edes jonkinlaisia sanoja ulos. Jo pelkkä sana, rivi tai tekstiin liittyvä ajatus voi ratkaista ja avata joitain lukkoja. Itsellä rimaa kirjoittaa nostaa hyvin helposti lyhytkin tauko, joten yritän pitää itseni vireessä edes jollain. Oli se sitten hassu runo sen päivän tuntemuksista tai jostain tapahtumasta, toisesta ihmisestä, aamuheräämisestä tai vitsillä kehitellyt laululyriikat, jotka eivät oikeastaan edes istu rytmiin tai vain päiväkirjamaista suoltamista tekstitiedostoon esimerkiksi juuri jumituksesta ja siihen liittyvistä tunteista, yritän kirjoittaa aina edes jotakin. Päiväkirjamainen angstaus tekstitiedostoon valuttaa myös osan tuskasta ulos, ulkoistaa sen siihen ruudulle ja tuntuu ainakin minulla tekevän hieman tilaa uusille ajatuksille tuonne mielen sopukoihin. Täysi tauko lähinnä ahdistaa ja itsellä vain edesauttaa lukitusta. Joskus sekin on kuitenkin ilmeisesti paikallaan.

Edellä mainitut auttavat siksikin, ettei minulla esim. lyriikan tai aforismien kanssa ole yhtä suuria paineita onnistua kuin pitkien käsikirjoitusten kanssa, vaan teen niitä aika paljon kepeämmällä mielellä. Ne ovat tavallaan enemmän itsen huvistusta kuin ryppyotsaisena puurtamista (ehkä viimeinen vertaus ei osunut ihan kohdalleen, koska todellakin nautin siitä, mitä teen, mutta tajusitte pointin). Ja aikaansaamattomuuden tunnetta minun on melkein vielä vaikeampi sietää kuin epäonnistumista. Joskus se oli ehkä toisin, mutta jälkimmäistä olen pikkuhiljaa, minimaalisina annoksina oppinut kestämään (ainakin kirjoittamisen kohdalla). Kirjoittamisessa "epäonnistuminen" (en edes oikein tiedä, istuuko tuo sana koko yhteyteen) on sinänsä hauskaa, sillä tekstiä voi aina viilata ja parantaa ja muut usein mielellään kommentoivatkin. Ei ole niin elämän ja kuoleman kysymys kuin ehkä jokin muu.

Yhtenä vinkkinä oli hypätä esim. tuskallisten, tylsiltä tuntuvien lukujen tai kohtien yli ja kirjoittaa ne myöhemmin. Aika harvoin itse harrastan tätä. Jos jokin kohta tuntuu erityisen tylsältä, miettisin ehkä, tuntuuko se siltä sitten lukijastakin. Joka kohdassa ei tietenkään tarvitse olla yhtä suurta latausta ja jännitettä, mutta jokaisen kohdan tulisi minun mielestäni olla kiinnostava jollain tavalla - oli se sitten miljöö, jokin henkilöhahmo tai jokin muu. Ja itse en jotenkin pidä siitä ajatuksesta, että ne tylsemmät kohdat odottelevat siellä sitten viimeisenä kirjoitusvuoroa. Mieluummin kirjoitan ne jonkinlaisena pois alta (ja korjaan vaikka myöhemmin) ja palkitsen itseni sillä, että pääsen tämän ja tämän jälkeen kirjoittamaan sitten tätä superinnostavaa kohtaa.

Rutiinien rikkomisesta puhuttiin myös. Uskon, että se saattaisi auttaa minuakin. Tällä hetkellä minulle on kuitenkin riittänyt se, että on monenlaisia projekteja työn alla yhtä aikaa. Siitä olen maininnutkin täällä useasti. Aina, kun jostain toisesta pitää taukoa, voi palata toiseen ja niin edelleen. Ja jos jonkun kanssa tulee juuri tämä jumi, voi toisenlainen tunnemaailma, miljöö ja henkilöt raikastaa ajatuksia päässä ja tuodakin jotain uutta toiseenkin tekstiin. Kaikki eivät ilmeisesti tykkää työstää monia juttuja yhtä aikaa, mutta omalla kohdallani olen kokenut sen oikein hyväksi.

Myös pelkkä keskusteleminen kirjoittamisesta tai kirjallisuudesta on minusta helpottavaa. Suosin varsinkin näitä kirjoittamiseen liittyviä Facebook-ryhmiä, sieltä on löytynyt paljonkin tukiverkostoa. Ja toki myös muu taide, oli se sitten mitä tahansa. Katsominen, mutta itseni kohdalla ehkä melkein kuitenkin mieluummin tekeminen. Esimerkiksi teatteri innostaa myös kovasti. Siellä kuitenkin harvoin puurretaan niin yksin projektien kanssa, on koko ajan muut tukena ja ympärillä pohtimassa ja testailemassa eri juttuja. Näytellessä myös pääsee hetkeksi siitä omasta maailmasta ja kirjoittamisen tuskasta pois, kun voi hypätä jonkun muun nahkoihin, elää sitä hahmoa, mutta toisin kuin kirjoittamisessa, olla myös jonkun toisen ohjattavana ja antaa viimeinen päätösvalta ulkopuoliselle. Se on usein hyvin vapauttava tunne ainakin omalla kohdalla. Ja treenien jälkeen vaan kotiin ja kirjoittamaan! Ainakin toivottavasti.

Olisi aika paljon vielä, mitä en ehtinyt tähän kirjoittaa, mutta postaus alkaa venyä sen verta pitkäksi, että jätän toiseen kertaan. Ajatuksia, kommentteja, omia postauksia. Keskustellaan ihmeessä!

4 kommenttia:

  1. "että huonoakin materiaalia on helpompi saada editoitua ja paremmaksi kuin täysin tyhjää ruutua."
    Meillä on aika samanlaiset fiilikset ensimmäisestä versiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no joo :D Yritän yleensä ensimmäisen kohdalla olla asettamatta rimaa kovin korkealle. Rankka riman alituskin on kuitenkin parempi kun yrittämättä jättäminen.

      Poista
  2. Minä kirjoitan käsin, jotta edessä on tyystin erilainen valkoinen paperi. Käsin kirjoittaminen myös aktivoi aivoja eri tavalla kuin näppäimistöllä kirjoittaminen. Kirjoitan sellaisia väkähdyksenomaisia tunnelmia työn alla olevaan käsikseen tai novellin, tai lähden vain kuvailemaan jumikohtaan liittyviä tunnelmia.

    Luen jotain toista teosta, joka liittyy jollain tapaa työstämääni tekstiin, esim. lähde- tai sukulaissielukirjallisuutta. Pysähdyn sen kanssa heti, kun saan ajatuksen ja kirjoitan sen ylös.

    Näistä muistiinpanoista muodostuu yleensä niin paljon ankkurisanoja ja lauseita, että saan niillä kirjoittamisen taas käyntiin, kun lähden hahmottelemaan tekstiä niiden ympärille.

    Myös maisemanvaihdos auttaa. Jumittaessa vaihdan soittolistaa, fonttia tai keksin jotain sellaista sisältöä tarinaan, että saan siitä varmasti nautintoa (esim. minun kohdallani typografisia kokeiluja).

    Pyrin siihen, ettei missään tekstissä olisi "tylsiä kohtauksia", vaan teksti on kirjoitettava niin, että jaksan lukea ja työstää sitä pitkään. Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta pidän esim. arjen rutiinien listamaisista kuvailuista aika paljon, kirjoitan siirtymät tiiviiksi ja jos minua alkaa kyllästyttää, punnitsen nopeasti mikä kohtauksessa on vialla, tarvitaanko sitä ja miten siitä voi tehdä kiinnostavan.

    Olen pyrkinyt vähentämään tekstin suoltamista sen ilosta. Minulla on usein jonkinlainen luonnostelma tapahtumista jo ennen kuin kirjoitan, mikä auttaa tässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Voisin napata tuosta muutaman omaankin jumiapulistaan. :) Ja olen samaa mieltä noista "tylsistä kohtauksista".

      Poista