maanantai 3. huhtikuuta 2017

Leffakässäri (Addiktio)

Ciao!
Nukketeatteri Sampo. Suosittelen oikein lämpimästi! 6/5.

Lauantaina kävin siis katsomassa Erittäin hyvä ystäväni Paroni Von Münchhausenin Nukketeatteri Sampossa. Se oli ensimmäinen teatterikäyntini Sampolla ja voin sanoa, että hihkuin ihastuksesta. Paikalle oli erittäin helppo päästä julkisilla (melkein suoraan oven eteen), tilat olivat todella nätit ja kauniit, liput esitykseen eivät olleet kalliit ja kahvilassakaan ei hinta todellakaan hiponut pilviä. Ylhäällä pieniä vilahduksia Samposta. Olen ihan rakastunut teatterinukkeihin, ne ovat niin upeita ja Sampossa niitä oltiin käytetty kauniisti myös sisustukseen. Olisin mielelläni ostanut myös noita astioita kotiin, sen verran ihania.

Liityinkin johonkin Sampon klubiin, josta saa kaikenlaista infoa ja etuja. Klubikorttia odotellen vain!

Mutta sitten vihdoin itse asiaan.

Väkersin Addiktiosta viikonloppuna myös elokuvaversion. Dramatisoin sen aika suoraan romaanikäsikirjoituksen pohjalta, mutta tietenkin pienin muutoksin. Liuskoja tuli sellaiset 90, käsittääkseni se on noin puolitoistatuntia, ellei enemmänkin (kuulin joskus, että 1 liuska on noin 2min, mutta kaikki liuskat eivät tietenkään kestä edes sitä kahta minuuttia, riippuu niin sisällöstä). Eli aika paljon jäi siis matkan varrelle, leikkauksia piti jyrkentää entisestään ja dialogia karsia reilusti. Tämä aiheutti myös sen, että valitettavasti sivuhenkilöt ohenivat aika reippaasti ja jotkin kaarista kärsivät, koska kaikki ei mahtunut mukaan millään - eikä ollut tarkoituskaan. Täytyi keskittää. Kirjoittaa käsikirjoitukseen vain oleellisista oleellisin. Toki se tulisi tehdä myös proosaversiossa, mutta elokuvaan ei mahdu sekuntiakaan liikaa. Proosassa voi vapaammin tunnelmoida, leikitellä, unohtua sanojen syövereihin. Mutta ainakin tällaisessa elokuvassa, jossa on myös tarkka juoni ja paljon toimintaa, ei olemiselle ole paljonkaan tilaa.

Nyt täytyisikin etsiä muita keinoja korjata kaaria ja syventää sivuhenkilöitä. Lähtisin ehkä miljööstä, lavastuksesta, jostain sellaisesta. Pienistä, muutaman sekunnin kuvista. En ole vielä niin perillä elokuvakäsikirjoittamisesta, että tarkalleen tietäisin, miten toimia juuri nyt, mutta otan selvää. Tein elokuvaversion lähinnä harjoitukseksi ja pääsykoetreeniksi, mutta ihan mielellään työskentelisin sen parissa vielä. Ei siitä nyt niin huono tullut, mitä pelkäsin. Romaani on kuitenkin etusijalla, vaikka salaa haaveilisinkin, että tarinan voisi muuttaa myös kuvalliseen muotoon. Romaaniversio on kuitenkin sen verran hyvin paketissa, että lähden nyt ensiksi sillä liikkeelle, kun on sen aika.

Nyt tarvittaisiin sitä opiskelupaikkaa apuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti