sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

2 viikkoa kirjoituslomaa

Hei!
Finnish Nightmares on löytänyt tiensä lähialuelle!

Heipä hei vaan. Olen pitänyt ihan tarpeellista kirjoituslomaa nyt parisen viikkoa. Addiktio on arvioitavana (elokuussa saamme viimeistään loppupalautteet), muutama kurssikaveri on sen lukenut tai lukee sitä parhaillaan ja vaikkeivät he satu olemaan ajattelemaani kohderyhmää, molemmat kommentoivat, että jäivät koukkuun. Addiktio siis addiktoi! Jes.

Myös pieni kesäflunssa yllätti tällä viikolla, joten senkin vuoksi on pidetty ansaittua taukoa. Mutta kaikenlaisia ideoita on pyöritelty mielessä - tänään pomppasi aivosolukkoon eräänlainen vitsikirjaidea! Tai jonkinlaista viihdekirjallisuutta se todennäköisesti tulisi olemaan. Täytyy vielä vähän pyöritellä ideaa, ottaa selvää kaikenlaisista julkaisuluvista ynnä muista. Ehdin taas innostua, haha.

Huomenna matkaan taas kirjoittamaan. Lapsille ja nuorille kirjoittamisen kesäkurssi vol. 2, mutta tällä kertaa Tampereelle Ahlmanin tiloihin. Oriveden Opiston toiminta tulee vuoden sisällä siirtymään kokonaan sinne ja opistorakennukset jäävät todennäköisesti tyhjiksi. Surettaa, mutta minkäs teet. Yritetty on vaikka ja mitä.

Nyt taidan mennä lepäilemään, että jaksan huomenna matkustaa. Palaillaan taas viikon päästä todennäköisesti lanukurssin postauksen merkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti