torstai 19. lokakuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 3. lähitapaaminen + hylsy nro 2

Moi!
Aineistoa sanataideohjaukseen: "Sadutus - avain osallistavaan toimintakulttuuriin" (PS-kustannus, 2005), "Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu" (WSOY, 1956) ja "Benji Davies - Toivo ja talviyö" (Karisto, 2017).

Tiistaina oli sanataideohjaamisen akatemian kolmas lähitapaaminen. Ikävä kyllä en päässyt paikalle, koska olin flunssan kourissa, mutta osallistuin internetin kautta. Tarkoitus oli käyttää webinaaria, mutta sen kanssa ilmeni ongelmia, joten päädyimme Facebookin Messengerin videopuheluominaisuuteen.

Jatkoimme varhaiskasvatuksen parissa. Keskustelimme kotitehtävistä, askartelimme siivet (sanataiteen ihanuuksia) ja kerroimme omistamme vuorotellen. Suunnittelimme myös ryhmissä ohjelmaa pienten lasten sanataidetuokioon ja kävimme läpi keinoja ja ympäristöjä, missä sanataidetta voisi toteuttaa ja miten sanataideohjaajaksi saatetaan päätyä. Kyllä tämän "webinaarin" jälkeen on todettava, että on se mukavampi opiskella kuitenkin paikan päällä. Pääsee ihan eri tavalla osallistumaan.

Pääsen huomenna työharjoittelun puitteissa pitämään ihka ensimmäisen satutuokioni! Ja sen jälkeen vielä saduttamaan. Toivottavasti paikalle tulee edes yksi lapsi, yleisöä hänkin olisi. Suunnitelmissa on lukea ainakin yksi satu ja maustaa tuokiota vähän nukketeatterilla. Toivon, että yleisöni poistuu tyytyväisenä paikalta.

Sanataideaiheesta hieman poiketen, vastaanotin tiistaina myös toisen hylsyni Addiktiosta. Malli oli se sama automaatti (botti), ei palautetta, ei allekirjoitusta, ei mitään kommenttia. Vuorossa oli WSOY. Sikäli harmi, etten tässä viidessä vuodessa ole kertaakaan saanut edes palautetta kustantamoilta - askeltakaan ei periaatteessa olla edetty, vaikka käsikirjoitusten kanssa on tehty hirvittävästi töitä. Lisäksi olen tällä kertaa - vihdoin - oikeasti tyytyväinen käsikirjoitukseeni, seison sen takana hylsyistä huolimatta. Tässä vaiheessa lähtisin usein editoimaan käsikirjoitusta taas kerran, mutta nyt olen oikeasti tilanteessa, etten laisinkaan tiedä, millä enää parantaa. Myöskään ohjaajallani ei ollut enää neuvoja jaettavanaan Addiktiota koskien. Olen alkanut hiljakseen pohdiskella, minne muualle voisin vielä Addiktiota tarjota. Tammi on toki vielä vastaamatta, mutta vähän huonolta näyttää. Muutama talo on mielessä, ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 2. lähitapaaminen + muuta sälää

Ciao!
Aineistona "Matka mielikuvitukseen" (Tammi, 2004), "Kirjailijan työmaat" (Tammi, 2007) sekä kuvasta puuttuva "Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen" (Atena, 2016).

Toinen lähitapaaminen sanataideohjaamisen opintoja koskien oli jo viime viikon tiistaina (samana päivänä, kun Otavan hylsy saapui), mutta unohdin siinä tuoksinnassa täysin postata kerrasta. Meitä oli paikalla pienempi porukka kuin viimeksi, mutta se ei haitannut. Osa pystyi myös osallistumaan webinaarin kautta, sekin on tällä kurssilla mahdollista.

Ensimmäisessä tapaamisessa ei tutustuttu nimileikkeihin, niitä tutkimme tällä tapaamiskerralla. Kävimme läpi ryhmässä työskentelyn ja ryhmäytymisen erilaisia vaiheita, mietimme vaiheita pidempiaikaisten ja lyhyempien kurssien kohdalla. Pohdimme myös ongelmanratkaisua ryhmässä: mitä haasteita ryhmässä saattaa tulla eteen ja miten niitä ehkä voisi ratkaista. 
Teimme myös itse muutaman sanataideharjoituksen ja kotitehtävänä oli mm. alkaa koota omaa "materiaalipankkia", eli opetustyöhön liittyvää tai muuten inspiroivaa välineistöä, tavaroita, tekstejä, muita juttuja... Itse olen viehättynyt erilaisista kuvakorteista, jota lähes joka kirjoittajaryhmässä (ja muissakin ryhmissä, joissa olen ollut osallisena) on hyödynnetty erilaisissa tehtävissä. Kortit olisivat todella monikäyttöiset ja tahtoisinkin itselleni oman pakan. Valmiit pakat olivat yllättävän hintavia (netissä sellaiset 80e), mutta ajattelin aloittaa vain keräämällä minusta mukavan näköisiä, yksittäisiä kortteja ja katsella sitten myöhemmin valmiita pakkoja, kun opetustyötäkin olisi takana jo vähän.

Pian onkin taas jo uusi tapaaminen!

Merenpojan kanssa jumitan edelleen. Käyn Vantaan sanataidekoulun lanuryhmässä edistääkseni tätä käsikirjoitusta, mutta nyt en hetkeen ole siihen koskenut. Viime kerran tehtävät avasivat vähän jotain uutta, opin lisää henkilöhahmojeni motiiveista ja tarkastelin päählön osalta vielä loppuratkaisua. Miljöö on yksi iso aukko... se on olemassa, mutta erittäin hataralla pohjalla ja vaatisi todella paljon työstöä. Se on niitä suurempia osa-alueita, joita tulisi korjata. Myös positiivisia juttuja voisi minusta käsikirjoituksessa olla enemmän, ne vahvistaisivat traagisuuttakin.

Aloitin myös tällä viikolla työharjoittelun kirjastossa. Kirjasto on työpaikkana minulle upouusi, vaikka asiakaskuntaan olen kuulunutkin. Se on verottanut aika tehokkaasti kirjoittamisaikaa, sillä olen jännittänyt ja stressannut ja kuumotellut ja näiden yhteisvaikutuksesta ollut tietenkin hyvin väsynyt. Vie varmasti hetken, että totun rytmiin, työpaikan toimintatapoihin ja ylipäätään töihin, joita siellä taka-alalla tehdään. Voi olla, että ainakin nyt hetken yritän keskittyä opettelemaan uusia juttuja työpaikalla sen sijaan, että panostaisin 100% käsikirjoituksiin. Sitten, kun homma alkaa harjoittelussa sujua, on helpompi myös rentoutua ja keskittyä muuhun.