tiistai 28. marraskuuta 2017

Hylsypino kasvaa (Addiktio)

Moi!
Kurkumateetä!

Kuten otsikkokin kertoo, hylsypino jatkaa kasvuaan. Sain Myllylahdelta vastauksen viikossa, Addiktio ei ole tyylillisesti heille sopiva käsikirjoitus (kuitenkin mainittiin, että teksti oli sujuvaa ja koskettavaa). Oli mukavaa saada vaihteeksi perustelut hylsylle, vaikken tästä paljoa viisaammaksi tullutkaan. Pettymys silti.

Jatkan edelleen kierrosta, pistin kässärin menemään Karistolle ja Gummerukselle. Elin pitkään siinä uskossa, etten voisi tarjota Addiktiota Gummerukselle, koska he eivät julkaise enää kotimaista lastenkirjallisuutta, mutta löysin piilosta tärkeän maininnan: he keskittyvät kaunokirjallisuuden puolella nuoriin aikuisiin sekä aikuisiin. "Nuoret aikuiset" rohkaisi minua tarjoamaan kässäriä heillekin, sillä Addiktio on vähän väliinputoaja ikäluokkien suhteen. En ehkä suosittelisi sitä 13-vuotiaalle teinille, muttei se välttämättä keski-ikäisiinkään uppoa. Young adult, sitä uskon sen edustavan, mutta täällä päin se ei ole vielä niin selkeästi oma lokeronsa.

Suurin osa ajastani on viime aikoina mennyt sanataideharjoitusten kehittelyyn, keksimiseen ja pohtimiseen. Ryhmän ohjaus on mennyt mukavasti, ainakin viimeksi ryhmäläiset nauroivat ja tekivät innoissaan harjoituksia. Jes! Sillä saralla siis sujuu. Omaa käsikirjoitustani, tällä kertaa siis Merenpoikaa, en ole paljoa ehtinyt työstää, sillä aloittelen sanataideohjausta suunnilleen tyhjästä: minulla ei juurikaan ollut vielä materiaalia, kun pääsin jo ohjaamaan. Olen kuitenkin varsin nopeasti saanut kyhättyä materiaalia ja juttuja kasaan, tätä tahtia on pidettävä jonkin aikaa yllä. 

Ennakkotehtävät tökkivät pahasti, niitä en ole saanut juuri tehtyä - pää ei vain toimi. Merenpoikaan sain kirjoitettua muutaman kohtauksen lisäämäni sivuhenkilön osalta, tutkiskelen ensin avainkohtia ja lähden sen jälkeen rakentamaan niistä kunnon sivujuonta. Pikkuhiljaa, kärsimättömälle sielulle se on joskus raastavaa, mutta nyt on niin monta rautaa tulessa, että jostain on pakko joustaa.

Huomenna on taas sanataideohjauksen akatemian lähitapaaminen! Tällä kertaa olen menossa paikan päälle. Innolla odotan, mitä tuleman pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti