keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Sanataideohjaamisen akatemia - 8. lähitapaaminen (+ Merenpoika)

Ciao!
Printtasin vihdoin Addiktionkin.

Tällä viikolla vuorossa on elämäkerrallinen kirjoittaminen ja siihen liittyvät menetelmät. Kävimme läpi aiheeseen liittyvää sanastoa ja pääsimme tällä kertaa myös tekemään paljon harjoituksia itse. Olin aina ajatellut, ettei omaelämäkerrallisuus ole juuri minun juttuni, rajasin sitä ehkä liian tiukkaan "pelkäksi todeksi", mutta harjoitukset olivat superhauskoja ja melkein tekisi mielikin repäistä ja kirjoittaa jotain lähes täysin totuuspohjaan perustuvaa. Pienenä salaa unelmoin, että minusta kirjoitettaisiin elämäkerta. Hahah.

Keskustelimme myös lukemastamme, mikä liittyisi aiheeseen. Yläasteella minulla oli aika pitkäkin jakso, kun kahlasin lähinnä läpi elämäkertoja. Tuli luettua niin Helvettiin ja takaisin (Marilyn Manson), Nancy (Nancy Spungen, teini-minäni lempikirja) kuin Heavier than Heaven (Kurt Cobain). Unohtamatta Vasen jalkani -teosta (Christy Brown). Myös Huumeasema Zoosta pidin kovasti. Lähinnä mentiin sillä, että mitä rankempi ja synkempi, sitä parempana sitä pidin. Tai siltä ainakin näin jälkeenpäin vaikuttaa. Olen aina rakastanut raadollisia ja synkkiä tarinoita, tykkään niitä kirjoittaakin, mutta väitän, että olen viime vuosina löytänyt itsestäni myös vähän komediaan tai pehmeämpiin tarinoihin mieltyvän puolen.

Merenpojan remontti jatkuu. Ja jopa vähän edistyy. Sunnuntaina oli kurssitapaaminen Vantaan Sanataidekoululla ja kyllä se aavistuksen potki eteenpäin. Lähdin tunnille karmeassa ärsytystilassa, palasin sieltä vähän jo rauhoittuneena. Tajusin pieniä asioita, joista lähteä liikkeelle. Olen kirjoittanut muutaman liuskan, n. 30 muistaakseni nyt kasassa. Henkilöhahmot alkavat rakentua, mutta ovat myös muuttuneet. Juontakin on pienesti pohdiskeltu. Tämän hetkisenä ongelmana on lähinnä se, ettei merimaailmassa juuri tapahdu mitään. Dialogi täyttää koko paperin, varsinkin kahdenkeskiset keskustelut (niitähän piti vähän varoa...). Tämä on kuitenkin tapani tutustua henkilöhahmoihin, repliikit paljastavat yllättävän paljon. Mietin tuota maailmaa muutenkin enemmän läsnäolon kuin hurjan tapahtumaketjun maailmana. Mutta jotain actionia tulisi olla.

torstai 18. tammikuuta 2018

Remontti jatkuu (Merenpoika)

Heips!
Helsinki.

Ei jumita. Vai jumittaako sittenkin? Kasassa on nyt n. 26 liuskaa tuoretta tekstiä. Monia asioita on jo nyt muuteltu ja säädelty ja pohja on täysin eri. Kirjoittaminen vain tuntuu todella mekaaniselta, ehkä melkein tyhjältäkin. En saa itsellenikään eläytymistä aikaiseksi, joten miksi lukija eläytyisi tekstiin? Nyt täytyisi miettiä, missä on vika. Tai sitten joidenkin käsikirjoitusten kohdalla kirjoittaminen vain on mekaanista ja "tyhjää", mutten tiedä, uskallanko uskoa siihen. Kuulin eräältä, ettei kaikkien käsikirjoitusten ( = romaanien) kirjoittaminen välttämättä ole nautinnollista laisinkaan. Minua vain hämää se, että lähes kaikkien edellisten käsikirjoitusteni kanssa olen päässyt sellaiseen ihanaan, taianomaiseen flow-tilaan ja vain naputtanut sormet ruvella eteenpäin ihan fiiliksissä. Ja olen rakastanut sitä. Kirjoittamisen euforia, ah.

Nyt sitä euforiaa ei ole.
Mitä sitten on?
Vitutus.

Ärtymys edelliseen versioon, ärtymys toisen version hitaasta etenemisestä, ärtymys kaiken uudelleen miettimisestä, ärtymys - vai ehkä pelko siitä, etten onnistu? Että jään yhden käsikirjoituksen ihmeeksi. Niin. Käsikirjoituksen, sillä ei sitä sopimustakaan ole vielä allekirjoitettu. Olisin edes yhden romaanin ihme, en välttämättä koskaan sitäkään. No, ei saa vaipua epätoivoon. En ajatellut luovuttaa. Ajattelin paiskia töitä kahta kauheammin. Ehkä tämän käsikirjoituksen kohtalona on syntyä ärtymyksestä ja peloista, eikä nautinnollisesta kirjoituseuforiasta. Se täytyy vain kestää. Se on osa tätä työtä. Se on osa kirjoittamista. Ja mahdollisesti tämänkin käsikirjoituksen aikana vielä ehtii tulla se flow-tila - enhän ole päässyt kunnolla edes alkuun. Takaraivossa kuitenkin pelottaa myös Addiktion kohtalo ja mahdollinen hylsypinon kasvu - sekin voi olla osasyy ärtymykseen. Ei edes huvittaisi mennä vielä eteenpäin, kun edellisen matka on kesken. Uskon kuitenkin, ettei kannata pysähtyä paikoilleen. Yritän nyt tarpoa eteenpäin kuin tuolla ulkona sataneessa lumessa ja päästä jonkinlaiseen sopuun itseni ja kässärin kanssa. Runko oli, se meni roskiin, täytyy rakentaa uusi runko niistä jämäajatuksista, joita säästin. Suuri työ, mutta toivon mukaan vielä palkitseva, vaikkei se siltä juuri nyt tunnu. Opin varmasti jotain myös itsestäni tämän reissun aikana, kuten myös kirjoittamisesta. Olen liiankin monta kertaa törmännyt kuvaan, jossa sanotaan jotain tähän suuntaan: "Writing is something between torture and fun." En ennen suostunut allekirjoittamaan sitä, mutta nyt voisin surutta pistää nimeni alle vaikka upealla sulkakynällä.

Mutta - ei luovuteta.

torstai 11. tammikuuta 2018

Merenpojan remontti + hylsy

Moi!
Raakaversio nro 2.

Gummerukselta napsahti automaattihylsy. Ei siitä sen enempää.

Merenpojan remontti on käynnistynyt. Etenen huomattavasti hitaammin kuin aikaisempien proggisten kanssa, kasassa on vasta n. 15 liuskaa. Dialogi sai tekstistä enemmän tilaa, samoin reaalimaailma. Tuntuu, että olen vihdoin löytämässä myös reaalimaailmaan jotain kiinnostavaa. Kävipä niinkin, että osa merenalaisen maailman henkilöistä löysi vastineita päählön "normaalimaailmasta". Vielä en ole edes päässyt tähän toiseen maailmaan.

Tarinasta on todellakin tulossa erilainen kuin ensimmäinen versio. Aloitin surutta kokonaan alusta tyhjään tiedostoon, henkilöhahmot ovat jäljellä, mutta on heissäkin muutoksia. Kuitenkin tuntuu hyvältä kirjoittaa kokonaan uutta, pohjasuunnitelmasta voi kuitenkin napata tarpeellisia juttuja, jos siltä tuntuu. Aivot tuntuivat olevan niin tukossa, että uuden materiaalin kirjoittaminen itse asiassa auttaa enemmän kuin vanhan editointi - jumi ei tunnu enää niin pahalta. Järjestelen ajatukseni ja koko käsikirjoituksen uudestaan, ehkä siinä vaiheessa jumi on jo poissa.

Koko kuvio on kuitenkin vinksallaan. Eikä se välttämättä ole huono juttu. Uutta tosiaan kaipasin. Nyt lähinnä mietin, mitä säilyttää vanhasta. Kill your darlings, teurastan niitä nyt urakalla. Oikeastaan niiden teurastaminen tekee tällä hetkellä todella hyvää. Vapauttavaa, suorastaan.

Merimaailmaankin on varmasti tulossa muutoksia näillä raameilla. Täytyy pohtia, väännellä ja käännellä ja kehitellä. Mutta ainakin näin 15 liuskan jälkeen tuntuu, että uutta on näkyvissä ja löydettävissä. Vielä kun uskaltaisin uskoa siihen, että tämä kannattaa. Tahmeus ja jumitusahdistus alkaa kuitenkin pikkuhiljaa helpottaa, joten on tämä ainakin kirjoittaja-minälleni hyväksi.

P.S. Naputin tässä yhden lyhytelokuvankin kahvista. Mukava välityö, pysyy vähän kosketus draaman kirjoittamiseenkin.

torstai 4. tammikuuta 2018

Sanataideohjaamisen akatemia - 7. lähitapaaminen + Addiktio/Merenpoika-asiaa

Heipsis!
Aurajoki ja jouluvalot.

Vuorossa oli siis kevään ensimmäinen tapaaminen. Tällä kertaa teimme mm. kirjavinkkauksia (itse tein Lokki Joonatanista). Sain myös vinkkejä nyt tammikuussa alkavaan sanataidepajaani. Keskustelimme taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmasta, teimme itsekin sanataideharjoituksen. Pohdimme myös, miten itse toteuttaisimme kyseistä opetussuunnitelmaa (ei ollut helppo tehtävä!).

Rento, mukava kerta, vihdoin pääsin taas paikan päälle.

Tarjosin Addiktiota uudenvuodenaattona (yllättävää, että sieltä silloin vastattiin!) Robustokselle. Siellä suostuttiin ottamaan kässäri luettavaksi ja jonkinlaista palautettakin saattaisi olla luvassa jo tammikuun lopussa. En meinaa pysyä housuissani. Sähköpostivaihto tekstistä oli mukavaa, heti tuntuu jotenkin paremmalta, kun saa kertoakin tekstistä ilman, että sitä vilkaistaan vain nimen perusteella ja heitetään hylsypinoon. Toivon, etteivät he pety käsikirjoitukseeni.

Merenpojalle on taas luvassa superremontti. Tällaisenaan se pännii nyt ihan älyttömästi, johan sen kanssa ollaan oltu jumissa jo useampi kuukausi. Pohdin lähteväni ihan juonitasolta liikkeelle. Mikä on oleellista/mikä lentää roskiin. Vai kirjoittaisiko koko tarinan uudestaan uusilla painotuksilla, silti melkein samoilla henkilöillä, etsisi kokonaan uutta sanottavaa ja teemaakin? Tuntuu, että tematiikka on liian lähellä Addiktiota ja ainakin tässä vaiheessa Addiktio on mielestäni aiheesta onnistuneempi kässäri. En haluaisi toistaa itseäni. Kaipaan tältä käsikirjoitukselta nyt jotain täysin muuta. Ehkä raakaversion kirjoitus osui liian yksiin Addiktion editoinnin kanssa, en tiedä. Kaipaan uutta, raikasta, jotain muuta kuin tätä. Tuntuu, että Merenpoika on tematiikaltaan ja angstiltaan vain halpa toisinto Addiktiosta, puettuna eri genren kaapuun. Ehken kestä sitä kaaoksen takia, ehken kestä sitä sen takia, että yksi teksti on nyt 100 kertaa paremmassa kuosissa kuin kertaakaan editoimaton raakaversio (missä logiikka?). Kaaosta on vaikea sietää (muualla kuin kotona). Haluaisin takaisin sen kirkkauden ja selkeyden, millä tiedän täsmälleen, mitä olen tekemässä. Mutta sitä ei näy. Paniikki ja ärtymys meinaavat iskeä nyt ja lujaa. Mieti, mieti. Mietinkin, mutta turhautuminen painaa päälle. Kaipaan jotain uutta, jossa voisin onnistua.