torstai 4. tammikuuta 2018

Sanataideohjaamisen akatemia - 7. lähitapaaminen + Addiktio/Merenpoika-asiaa

Heipsis!
Aurajoki ja jouluvalot.

Vuorossa oli siis kevään ensimmäinen tapaaminen. Tällä kertaa teimme mm. kirjavinkkauksia (itse tein Lokki Joonatanista). Sain myös vinkkejä nyt tammikuussa alkavaan sanataidepajaani. Keskustelimme taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmasta, teimme itsekin sanataideharjoituksen. Pohdimme myös, miten itse toteuttaisimme kyseistä opetussuunnitelmaa (ei ollut helppo tehtävä!).

Rento, mukava kerta, vihdoin pääsin taas paikan päälle.

Tarjosin Addiktiota uudenvuodenaattona (yllättävää, että sieltä silloin vastattiin!) Robustokselle. Siellä suostuttiin ottamaan kässäri luettavaksi ja jonkinlaista palautettakin saattaisi olla luvassa jo tammikuun lopussa. En meinaa pysyä housuissani. Sähköpostivaihto tekstistä oli mukavaa, heti tuntuu jotenkin paremmalta, kun saa kertoakin tekstistä ilman, että sitä vilkaistaan vain nimen perusteella ja heitetään hylsypinoon. Toivon, etteivät he pety käsikirjoitukseeni.

Merenpojalle on taas luvassa superremontti. Tällaisenaan se pännii nyt ihan älyttömästi, johan sen kanssa ollaan oltu jumissa jo useampi kuukausi. Pohdin lähteväni ihan juonitasolta liikkeelle. Mikä on oleellista/mikä lentää roskiin. Vai kirjoittaisiko koko tarinan uudestaan uusilla painotuksilla, silti melkein samoilla henkilöillä, etsisi kokonaan uutta sanottavaa ja teemaakin? Tuntuu, että tematiikka on liian lähellä Addiktiota ja ainakin tässä vaiheessa Addiktio on mielestäni aiheesta onnistuneempi kässäri. En haluaisi toistaa itseäni. Kaipaan tältä käsikirjoitukselta nyt jotain täysin muuta. Ehkä raakaversion kirjoitus osui liian yksiin Addiktion editoinnin kanssa, en tiedä. Kaipaan uutta, raikasta, jotain muuta kuin tätä. Tuntuu, että Merenpoika on tematiikaltaan ja angstiltaan vain halpa toisinto Addiktiosta, puettuna eri genren kaapuun. Ehken kestä sitä kaaoksen takia, ehken kestä sitä sen takia, että yksi teksti on nyt 100 kertaa paremmassa kuosissa kuin kertaakaan editoimaton raakaversio (missä logiikka?). Kaaosta on vaikea sietää (muualla kuin kotona). Haluaisin takaisin sen kirkkauden ja selkeyden, millä tiedän täsmälleen, mitä olen tekemässä. Mutta sitä ei näy. Paniikki ja ärtymys meinaavat iskeä nyt ja lujaa. Mieti, mieti. Mietinkin, mutta turhautuminen painaa päälle. Kaipaan jotain uutta, jossa voisin onnistua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti