keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Ensimmäinen (iki)oma sanataidepaja takana!

Hei!
Pajan valmistelua!

Nyt on vedetty ensimmäinen ihka oma sanataidepaja! Huhhuh. Jännitti hirveästi, vaikka tunsinkin entuudestaan kaikki paikallaolijat. He eivät kuitenkaan tunteneet toisiaan, joten tutustumisharjoituksille tuli käyttöä. Kaksi tuntia hujahti nopeasti, vaikka tehtävät meinasivatkin loppua kesken (vähemmällä porukalla tehtävien läpikäymiseenkin menee tietysti vähemmän aikaa). Pieni porukka, mutta se ei hidastanut tahtia ollenkaan. Oli myös mukavaa, kun ehti kunnolla huomioida kunkin erikseen ja oli rauha tehdä tehtävät.

Ensi kerralle on tulossa muutama uusi kasvo, tutustumisharjoituksia tulisikin kerätä lisää. Olen ihastunut hakukonerunouteen, mutta ehken viitsi samaa harjoitusta käyttää enää toistamiseen samassa pajassa.

Sain myös ihanaa palautetta ohjaamisestani! Mainittiin, että tehtävät olivat innostavia ja auttoivat purkamaan lukkoja, kaikki uskalsivat rohkeasti myös kokeilla kaikkea, vaikka osalle koko kirjoittamistouhu oli ihan uutta puuhaa. Oli mukava kuulla olevansa kannustava (siihen pyrin!) enkä myöskään ohjannut liikaa, vaikkakin tarkensin tehtäviä tarvittaessa, jos jumi meinasi iskeä. Oli myös ihanaa, että keskustelua syntyi huimasti! Jättäydyinkin hieman taka-alalle, halusin antaa tilaa keskustelulle, väittäisin sen olevan lähes jokaisen sanataideohjaajan unelma. Ryhmäytymisessä ei ollut ongelmaa, päinvastoin. Yhdestä tehtävästä sanottiin, että se oli haastava, mutta kuitenkin antoisa, kun siihen tarttui. Olen tyytyväinen, että ryhmäläiset uskalsivat heittäytyä, halusinkin haastaa heitä ensimmäisten tehtävien jälkeen. Uskon, että kyseinen tehtävä on vaikea lähes jokaiselle, oli sitten kirjoittanut paljon tai ei. Itsensä kehuminen ei monellekaan ole helppoa, mutta se varmasti tekisi hyvää meille kaikille toisinaan. Tästä päästiinkin terapeuttisuuteen, joka tuli esille keskustelussa. En ohjaa kirjallisuusterapiaa, mutta itselleni romaanikäsikirjoitusten kirjoittaminenkin (vaikkei se juuri koskettaisi minua tai omaa elämääni) on ollut hyvin terapeuttista. Toisen nahkoihin hyppääminen niin lavalla kuin ruudun ääressä tuo uutta perspektiiviä ja saa olla hetken vapaa omasta itsestäänkin.

Paja päättyikin sanoihin: "Oli tosi kivaa!"
Kivaan pyrin. Kirjoitan tätä postaustakin hymy huulilla. Ensimmäinen paja meni mönkään, kun sinne ei saapunutkaan kukaan, mutta tätä toista pajaa pitäisin hyvin onnistuneena ensimmäisenä pajana. Toki minullakin on vielä treenattavaa ohjaamisessa, takeltelin ehkä hieman tehtävänannoissa, selkeyttä voisin korostaa seuraavalla kerralla. Palautteenanto on asia erikseen. Olen enemmän tottunut kommentoimaan pitkälle työstettyjä romaanikäsikirjoituksia, joihin kaivataan editointiapua. Sanataiteessa editointi ei ole pääpointti, jos on pointti ollenkaan. Lähestymiskulma on muutenkin eri. En kehottanut ketään editoimaan, ei se käynyt mielessäkään, mutta voisin opetella kiinnittämään huomiota erilaisiin asioihin. Nyt osa saattoi mennä jännityksen piikkiin, ehkä ensi kerralla kommentointi on jo sujuvampaa. En kuitenkaan saanut moitteita kommentoinnistani, joten ei se varmaan ihan metsään mennyt kuitenkaan.

Jes! Tästä on hyvä jatkaa.
Huomenna ( = myöhemmin tänään) julkaistaankin taas korkeakoulun ennakkotehtävät. Pitää hypätä niiden kimppuun.

2 kommenttia: