keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Addiktion loppuratkaisu (editeditedit) vol 4

Heips!
Uusiksi menee.

Heti aluksi on todettava, että ei, Robustokselta ei ole vielä kuulunut vastausta. Tämä on täysin omin päin oivallettu, vanhaan ratkaisuun kyllästytty, raivostuttu ja tartuttu taas tiedostoon.

Kyseessä siis Addiktion loppukliimaksi/loppuratkaisu. Loppu on tuottanut minulle paljon ongelmia, tämä, mitä nyt naputtelen, on neljäs kokonainen rewrite sen suhteen. Ja tällä kertaa rajummin muutoksin - tapahtumia, tapoja, suhtautumisia ja sisältöä on nyt muutettu radikaalimmin. Ihan alkuperäinen lopetus vuonna 2013 oli toivoton ja äärimmäisen synkkä, eikä todellakaan palvellut käsikirjoitusta, eikä sanomaa (toisin sanoen olin äärimmäisen hukassa). Versio 2 oli taas tämän vastakohta: varsinainen Disney-lopetus verrattuna edelliseen.
Versio 3 on se, minkä kanssa olen kiertänyt viimeisimmän kustantamokierroksen (ja mikä valitettavasti tällä hetkellä on myös Robustoksella). Olin siihen pitkään tyytyväinen, se tuntui oikealta - tai ainakin aika oikealta. Heräsin kuitenkin muutama päivä sitten vihdoin siihen, että ei. Tämä ei nyt käy päinsä.

Mistä sitten on kysymys?

Tiesin olevani hyvin synkkyyshakuinen ja draamahakuinen kirjoittaja. Haen äärimmäisyyksiä, draamaa ja synkkyyttä vaikka väkisin. Mitä mustempaa ja hirveämpää, sen parempi. Kuvittelin edellisen loppukliimaksin, päählön päätöksen ja tekotavan palvelevan käsikirjoitustani ja istuvan siihen, ollaanhan syvissä vesissä koko tarinan ajan.
Mutta kun ei.
Heräsin siihen, että tämä sama ongelma saattaa koskea useampaakin käsikirjoitustani. Samasta syystä jumitin Merenpojan kanssa - hain väkisin niitä kaikkein mustimpia sävyjä, mutta loppujen lopuksi ne eivät olleet täysin sitä, mitä tarina vaatisi - mitä se tarvitsisi syntyäkseen ja elääkseen.

Kokeilun alla siis Addiktion lopetus vol. 4.
Toiseksi viimeinen sekä viimeinen luku menevät kumpikin uusiksi (toki istutusta ja pienempiä muutoksia luvassa aikaisempiinkin lukuihin).

Yritin epätoivoisesti välttää kliseitä kaikin keinoin, se oli yksi syy, miksi pitäydyin niin pitkään alkuperäisessä lopetuksessa ja vain tuunailin sitä pitkin matkaa. Tällä kertaa se menee kuitenkin kokonaan vaihtoon. Tiedän tapauksen, josta sain koko idean aikaisempaan lopetukseen, mutta ehkä proosassa ja ehkä juuri tässä käsikirjoituksessa se ei ole se uskottavin ja istuvin ratkaisu. Toki se lunastaisi erään toisen asian, mutta sen voi tehdä muutenkin. Tämä ratkaisu ei nyt palvele sitä, mitä tarinalla täytyisi sanoa. Mitä vasta tajusin haluavani, mitä ehkä koko ajan hain, mutta mihin en itsekään täysin uskonut enkä osannut seistä sanojeni takana (ihmisenä, kirjoittajana ehkä, mutten ihmisenä).
Vaihdoin hyvinkin kliseiseen ratkaisuun, tai ehkei kliseiseen, mutta tavanomaiseen. Pohja ei välttämättä ole huono, sillä sitä voi tuunata ja lähestyä eri tavoin - sen voi ratkaista eri tavoin. Siihen voi ottaa kantaa, sitä voi kommentoida, henkilöhahmot voivat suhtautua siihen erilaisin keinoin. Tässä suhteessa klisee ei välttämättä ole huono, sillä mitä olen ammattilaisten kanssa keskustellut, päivystyksessäkin näkee joka viikko useamman, jonka asiakkuus johtuu tällaisesta. En voi väittää, etteikö asia olisi minullekin jollain tapaa tuttu.
Lisäksi luulen, että tämä muovaa käsikirjoitusta suuntaan, mitä siltä toivon.
Loppu ei tule olemaan Disney, muttei toivoton.
Edellisessä versiossa henkilöhahmot toipuivat tapahtumista ihmeen nopeasti, sitten oltiinkiin hiphei ja kaikki ok, ei se ole uskottavaa.
Myöskään päähenkilö ei tässä versiossa voi ehtiä järkeillä tapahtumia, ei vaan ehdi oppia virheistään eikä muustakaan (tässä versiossa ei tapahtumista ole kulunut yhtä paljoa aikaa), joten viimeinenkin luku menee uusiksi.

Kuitenkin, toivoa on. Myös päähenkilön suhteen. Aidosti, aidommin kuin edellisessä versiossa. Ja sitä kai haluan viestiä. Että on mahdollista vielä nousta.

En ole vielä saanut raakaversiotakaan lopetuksesta kirjoitettua, tänään n. 700 sanaa, mutta ainakin tällä hetkellä tämä versio tuntuu näistä neljästä aidoimmalta. Sitähän haen, realistisuutta, aitoutta. Sitä olen hakenut koko käsikirjoitukseen. Olisi sääli, jos menettäisin otteeni siitä loppuratkaisussa.

Kuva: Sanna Hagelberg

Nyt vain harmittaa, että Robustoksella on tuo edellinen versio. Heräsin hieman liian myöhään, mutta ehkä tajuaminen vaati taas yhden hylsykierroksen. Parhaimmassa tapauksessa voisin vielä keskustella loppuratkaisusta, jos saisin palautetta esimerkiksi siihen liittyen. Tai sitten vain kokeilen myöhemmin uudestaan, jos ei tule koko aiheen suhteen täysi torjuminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti