maanantai 8. lokakuuta 2018

Addiktion strippauskierros osa 2

Hei!
Syksy - hyvä vuodenaika editoida.

Addiktion tiivistyskierros on käynnissä täyttä häkää. Liuskoja on lentänyt roskiin kymmenisen jo kymmenestä ensimmäisestä luvusta. Toki tiivistys ei suoranaisesti vaikuta pelkästään liuskamääriin, sillä välillä täytyy paikkailla ja kirjoittaa kohtaus toisella tavalla. Vaikka lausetasolla tiivistäisi, voi materiaalia tullakin enemmän.

Olen toki ensin pyrkinyt myös vähentämään matskua, poistamaan kokonaisia turhia kappaleita. Huomasin, mikä on ollut yksi suurimmista kompastuskivistäni: kohtauksesta toiseen siirtyminen luvun sisällä. Lukujen aloitukset, lopetukset ja terävät leikkaukset ovat suosikkejani, niitäkin aika paljon löytyy, mutta joka kohtaan en ole leikannut kohtauksesta toiseen terävällä veitsellä. Ei aina tarvitsekaan, mutta minulla on ollut näköjään ongelmia täyttää tilaa tai kirjoittaa kunnollisia siirtymiä kohtausesta toiseen. Ne pätkät ovat suurimmilta osin täynnä turhaa täytettä, ylimääräisiä lauseita, useampiakin kappaleita, mitkä olisi voinut tiivistää muutamaan lauseeseen. Mitään kovin tarpeellista infoa ei ole. Niitä olen karsinut urakalla.
Myös turhia muistoja olen heittänyt surutta roskiin. Jotkut tulee kyllä säästää tai ainakin korvata jollain järkevämmällä muistolla. Muistot ovat tässä tapauksessa tarpeellisia, mutta niiden nykyinen sisältö ei välttämättä tuo tekstiin niin paljoa kuin haluaisin, siispä nekin menevät remonttiin. Ja nimenomaan alkupuolella niitä on paljon, turhiakin, tiivistystä alkuunhan pyydettiin.

Keksin muutenkin, miten korjata alkua. Sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Uutta materiaalia täytyy kirjoittaa, mutta sehän on pelkästään kivaa. Mielikuvia ja pätkiä jo on, mutta yritän varmaan ensin karsia pahimmat turhakkeet nykyisestä. Olen osaa jutuista jo tiivistellytkin, tehnyt toisenlaisia ratkaisuja osaan kohtauksista, kun jokin tökki edellisissä. Sellainen tunne minulla on, että tätäkin ongelmaa on enemmän alkupuolella. Olen tässä viiden vuoden aikana saanut aika reilusti palautetta siitä, että loppupuoli kyllä vetää hyvin ja että se imaisi täysillä mukaansa (tiedostan kyllä, että jotain tiivistystä sielläkin täytyy tehdä, jos haluan tekstistä taas dramaturgisesti eheää, mutta onneksi olen - ainakin elän siinä uskossa - taas alkanut tajuta, miten tätä hommaa täytyy tehdä).

Editointikaverit.

Aika alkupuolella vasta mennään, mutta hyvillä mielin. Vertasinkin Instagramissa fiilistä siihen, että olisi juuri käynyt silmien laserleikkauksessa (tai mielikuvaa siitä, mitä se voisi olla): näkee taas ihmeen selkeästi ja terävästi. Ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että kaikki nämäkin ongelmat kekkasin vain muutaman lauseen esimerkillä, minkä sain hylsyn mukana.

Jes. Tästä on hyvä jatkaa.

2 kommenttia:

  1. Tuo siirtymien trimmaus on yleinen ongelma, jopa pitkään kirjoittaneillakin. Tuntuu että annan siitä aika usein palautetta. Ja tiivistän kyllä itseltäkin alkuja ja loppuja surutta. O.o'

    Ihana matto! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Joo, tää jälki on ihan kamalaa, mitä täältä poistelen :D Ei nyt välttämättä muuten, mutta kauheesti turhaa lätinää. Ryhtiä saa tekstiin kummasti tässä tiivistäessä.

      Poista