keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Sanataiteen Päivät (+ Addiktion strippauskierros nro 1 purkissa!)

Hejj!
Sanataiteen Päivät Oriveden Opistolla (nykyisin Ahlmanilla) antoi paljon pohdittavaa.
Kuva: Thua Aalto

Kävin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Sanataiteen Päivillä! En ollut aikaisemmin huomannut tapahtumaa, mutta nopeasti kävi ilmi, että lähes kaikki ohjelma oli kohdennettu sanataiteen ohjaajille, joten ei ihmekään.
Perjantaina ohjelmassa oli yliopistojuttuja. Sanataiteen tutkijoiden ja Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden esityksiä. Kiinnostavia juttuja niin Minna Canthista, Hugo Hörtsänästä kuin dialogin tutkimisesta ja tv-käsikirjoittamisesta.
Lauantaina starttasivat itse Sanataiteen Päivät. Avauspuheen piti Siri Kolu, ihanaa, inspiroivaa hakukonerunoutta sanoista.

Paneelissa vasemmalta oikealle: Anna Elina Isoaro, Aleksis Salusjärvi, Daniil Kozlov, Siri Kolu.

Jo ensimmäinen paneeli herätti innostusta, kysymyksiä, pohdintaa. Keskustelussa puhuttiin kirjoittamisesta, ohjaamisesta ja lukemisesta. Mainittiin esimerkiksi, että on tärkeää, että on kaikenlaista kirjallisuutta. Lukiessa itselle (ja varmasti monelle muullekin) on tärkeää jollain tasolla tunnistaa itsensä kirjoista. Samaistua jollain tasolla. Nuorille tietynlainen samaistuminen voi olla ensiarvoisen tärkeää. Että löytyisi mahdollisimman laajan skaalan kirjallisuutta erilaisille ihmisille. Löysin lisää syitä, miksi tuntuu, että Addiktio on tärkeä saada kansiin.

Niina Hakalahti paneutui enemmän ohjaamiseen. Hänen esityksestään sai tarkkojakin vinkkejä, miten pitää paketti kasassa ja mitkä asiat ohjaamisessa ovat tärkeitä, mitä varsinkin tulee ottaa huomioon. Näin alkutaipaleella ohjaamisen kanssa olevana sain tästäkin paljon.

Varjoteatterin alkeita Katja Kähkösen nukketeatterityöpajassa.

Ohjelmassa oli lauantaina myös erilaisia työpajoja! Itse kävin kahdessa. Sekä Harri István Mäen improvisaatiotyöpajassa (ei ole valitettavasti kuvia) että Katja Kähkösen nukketeatterityöpajassa. Pääsin improvisoimaan, etsimään lisää työkaluja kirjoittamisen ja teatterin keinojen yhdistämiseen (olen pitkään haaveillut pitäväni joskus kurssin, missä yhdistää näitä kahta taiteenlajia).
Nukketeatterityöpaja innosti myös kovasti! Kävimme varjoteatterin alkeita ja esineteatteria. Ajattelin hyödyntää juttuja varsinkin omissa teatterityöpajoissani päivätöissäni, yksi työpareistani on opiskellut myös nukketeatteria, nyt minullakin on edes pientä hajua siitä, mitä kaikkea on mahdollista (ja miten) tehdä.

Katja Kähkösen nukke. 
Tutustuimme ensin nukkeihin, etsimme nille tapoja liikkua, 
ilmaista erilaisia tunnetiloja ja löysimme niille myös äänet.

Sunnuntaina painopiste oli enemmän omassa kirjoittamisessa ja kirjailijuudessa. Jyrki Vainonen luennoi kirjailijuudesta (myös ohjaamisesta), kritiikin ja palautteen vastaanoton opettelusta ja vaikutuksista tekijään.

Harri István Mäki ja Jyrki Vainonen.

Harri István Mäki päätti tapahtuman teatterin, varsinkin näyttelijäntyön ja kirjailijuuden yhtäläisyyksistä ja keinojen hyödyntämisestä henkilöhahmojen rakentamisessa. Olen itsekin ollut pitkään sitä mieltä, että näytteleminen ja kirjoittaminen ovat itse asiassa hyvin lähellä toisiaan. Ehkä siksi rakastan molempia.

Sanataiteen Päivät oli ihana kokemus, antoisa, ajatuksia herättävä ja sain ihan hirvittävästi puhtia myös omaan tekemiseen! Toivottavasti tapahtuma jatkuu tulevaisuudessakin.

Sitten vähän Addiktio-asiaa...

Ensimmäinen tiivistyskierros käyty!

Sain viime yönä ensimmäisen tiivistyskierroksen loppuun. Pisimmillään kässäri oli lähes 300-liuskainen, nyt se on vähän päälle 200 liuskaa. Kekkasin kunnolla, miten tiivistää vasta vähän alun jälkeen, joten alkupuoli on käytävä läpi uudestaan rankemmalla kädellä.
Myös muoto alkoi löytyä.
Kirjoitin väleihin jo tällä kierroksella vähän uutta materiaalia, mutta aion alun pistää aika uusiksi. Ensimmäisen luvun heitin äsken "roskiin" (säästin toiseen tiedostoon) ja korvasin uudella, selkeämmällä luvulla. Vanhassa ensimmäisessä luvussa oli jännittävä tilanne, mutta se ei enää palvellut kokonaisuutta. Tärkeän infon saan siitä mukaan toisellakin tavalla.
Sain myös jo tällä kierroksella tarkennettua muutamaa asiaa, mistä Robustoksen palautteessa mainittiin. Mielestäni onnistuin aika hyvin, sain perusteltua juttuja kunnolla ja ymmärsin itsekin jotain lisää.

Alan löytää tarkempaa kaarta. Päähenkilön kehityskaarta pyydettiin selventämään, luulen, että nyt tuolla pääkopassa alkaa tapahtua.
Muutama ongelma kuitenkin on.
Tiivistin alusta ja keskivaiheilta rankasti. Teksti on aikamoista tykitystä. Juurikaan turhaa ei ole. Miljöökuvaus jäi jalkoihin (sitä tulee paikkailla seuraavalla kierroksella), myös päähenkilön sisäinen pohdinta jäi vähäiseksi. Draamapuolen elementit kuultavat vahvasti läpi. Kuitenkin viimeiset luvut pysyivät melko hyvin kasassa, siellä ei paljoa ollutkaan tiivistettävää (tai en sitä löytänyt, vielä). Oli enemmän kelailua, enemmän miljöökuvaustakin. Tämä täytyisi tasapainottaa (loppu pysyi nyt samana, sinä uusimpana) jotenkin. Heti alkoi stressata, panikointia ilmassa, mutta yritän luottaa siihen, että se tasapaino löytyy.

Jotain hyvää kuitenkin: alan todellakin päästä selittelystä! Olen saanut positiivista palautetta töissäkin teksteistäni siitä, etten selittele mitään. Nyt se on lentänyt 99% roskiin myös Addiktiosta (se 99%, minkä tunnistin tällä kierroksella). Pelottaa jo vähän, onko roskiin lentänyt liikaa. Olisiko jotain täsmennystä kaivattu paikoin. Meinaa taas sokeus vaivata, mutta eiköhän ne linssit saa taas putsattua, kun pitää hetken tauon. Jälleen kerran.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Editointi-innostus (Addiktion strippauskierros osa 4)

Moi!
Se fiilis, kun taas innostut editoinnista.

Huhhuh. Nyt mennään puolessa välissä Addiktion tiivistyskierrosta (liuskoja on lentänyt roskakoppaan yli 50 pisimmästä versiosta!). Olen koko viikonlopun ollut täysin editointihuuruissa. Tuuletin välissä päätä muutamalla kävelylenkillä, saunaankin ehdin, mutta editointi jatkui aika tasaisesti pitkin päiviä.
Alkaa sujua. Alkaa sujua.
Toki huomasin muutaman ongelman. En ole tyytyväinen nykyiseen kerrontaan, olenkin heittänyt sieltä monta kokonaista, mielestäni turhaa kappaletta roskiin. Sen lisäksi olen typistänyt ja yksinkertaistanut lauseita roimasti, mutta huomaan, että Addiktiosta on taas tulossa hyvin dialogipainotteinen romaani. Seuraavalla kierroksella miljöökuvausta ja sisäisen monologin osuutta tulee ehkä paikkailla, mutta se on tosiaan sitten seuraavan kierroksen ongelma.

Minut on vallannut taas editointi-innostus. Sain jostain kummallista toivoa, uskoa ja luottamusta. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui, mutta taas on virtaa. Into palasi. Ehdin useamman kuukauden taas kieriä epätoivossa, peloissa, paniikissa. Väsymyksessä. Kyllästymisessä. Luovuttamisfiiliksissä. Kirjoittaminen, luultavasti kaikki taide, on ainakin omalla kohdalla sekin aikamoista vuoristorataa: onnistumisista epäonnistumisiin, toivosta epätoivoon, kirjoitusmaniasta masennukseen. Toivosta täydellisiin luovuttamisfiiliksiin. Se täytyy todennäköisesti vain oppia kestämään.
Ehdin jo pohtia kaikenlaisia skenaarioita aina siihen saakka, että luovuttaisin taas koko kirjoittamisen suhteen. Ettei minusta koskaan tule julkaissutta kirjailijaa. Ettei minusta vain ole siihen. Etten pysty kirjoittamaan julkaisukelpoista romaania, ei siksi, etten oppisi vaan siksi, etten osaa edes ajatella oikein. Ettei aivotoiminta riitä tällaiseen suoritukseen. Velloin epätoivossa oikein kunnolla. Olin kyllästynyt yrittämiseen ja epäonnistumiseen vuosi vuoden jälkeen. Tuntui, ettei mikään taas etene. Lukiossa minulla oli tavoite, että valmistuessani olen myös esikoiskirjailija. Siitä on seitsemän vuotta. Olen seitsemän vuotta myöhässä tästä itselleni asettamastani aikataulusta.
Tuntui, että vuodet vierivät, mutta pysyn joko paikoillani tai liu'un jopa taaksepäin. Kauemmas tavoitteistani. Kukaan tuskin voi väittää, etten ole yrittänyt. En ole sitä tyyppiä, että jättäisin asioita huomiseen. En siedä sitä, että asioita on tekemättä, en hetkeäkään ja haluankin saada kaikki valmiiksi saman tien. Kärsivällisyyttä senkin suhteen on tullut opetella kirjoittamisen kanssa. Et voi editoida romaania valmiiksi viidessätoista minuutissa. Onneksi siitä ajatuksesta olen vähän päässyt.

Epätoivossa vellomisesta huolimatta kirjoittaminen on edelleen minusta palkitsevaa. Olen valmis maksamaan sen hinnan hyvistä fiiliksistä. Usein pudotaan syvään kuiluun ja itketään lattialla silmät päästä, mutta onneksi on toinen puoli. Se puoli, kun kaikki on taas ihanaa, pompit pitkin seiniä ja koko keho tärisee, kun editointieuforia iskee (tai olet juonut liikaa kahvia). Kun saat solmuja auki. Kun keksit ratkaisuja. Kun onnistut kirjoittamaan niin hauskaa dialogia, että vatsalihakset kipeytyvät nauramisesta (vaikkei ketään muuta naurattaisi, niin sekin on palkitsevaa, että itse edes nauraa). Kun et muista syödä tai nukkua, kun käsikirjoitus vie mukanaan. Kun tajuat vihdoin, mistä on kysymys. Ja tietysti se, että saat sanoja paperille ja luot tyhjästä jotain todella hienoa. Tarinan. Taidetta.
Ja se, että olet siihen oikeasti tyytyväinen.

Nyt vaan viikinkiraivolla, miekat ja kirveet ojossa eteenpäin! Tästä on hyvä jatkaa.
Viikonloppuna piipahdan Tampereella Sanataiteen päivillä hankkimassa lisäoppia sanataideohjaukseen ja mahdollisesti myös inspistä editointiin, kuka tietää. Huomenna tiedossa taas ohjailupäivä, nyt on kunnolla virtaa innostaa muitakin kirjoittajia!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Addiktion strippauskierros osa 3

Heijjj!
Tsempparimato editointiin!

Tässä hurahtikin tovi viime postauksesta. Olen enimmäkseen keskittynyt sanataideohjaamiseen (sekä hieman improvisaation ohjailuun), sen kanssa olen päässyt kivasti vauhtiin! Ryhmäläisiä tupsahtelee työpajoihin koko ajan lisää ja vaikka ryhmät ovat avoimia, käy ryhmissä säännöllisesti myös samoja ihmisiä ja kotiin lähdetään hymyssä suin. Työpajoista on tullut ihanaa palautetta ja vertaisohjaajana saan myös itse osallistua harjoitteiden tekemiseen, mikä on ihanaa varsinkin, kun editointi on jäänyt vähemmälle. Pysyy kirjoitustouchi jotenkin ja saa myös ideoita pidempiin proggiksiin. Myös teatterin puolella ryhmämme näytelmään on ilmestynyt materiaalia (toimin yhtenä käsikirjoittajista), yllättävänkin toimivaa. Paljon juttuja käynnissä, joten omat proggistelut on jääneet vähän vähemmälle, mutta yritän nyt kiriä niitäkin vähän kiinni.

Teatterissa käsikirjoituspuuhissa.

Ja niin, se lepo. Olen yrittänyt harjoitella lepäämistä, sellaista oikean vapaa-ajan pitämistä. Koen sen yllättävän haastavaksi, vaikka siihen olisi todellakin lupa. Aina olisi tehtävä jotain, saatava paljon aikaan. Ja kun ei edes malttaisi, vaikka jo väsyttäisi. Intoa on enemmän kuin mitä keho voi edes pitää sisällään, se purskahtelee ja vyöryy yli. Mutta olen oppinut vähän sitäkin. En ole pitänyt vapaaehtoisesti taukoa esimerkiksi käsikirjoitusten editoinnista moneen vuoteen. Vapaaehtoisella tarkoitan sitä, jos käsikirjoituksen työstäminen ei ole jumittanut ja en ole ollut täysin siinä tilassa, etten tiedä, mitä kuuluisi seuraavaksi tehdä. Olen pitänyt vain ns. "pakkolomia", eli hakannut päätä näppäimistöön, kun ei suju, mutta koko ajan kuitenkin ajatellut käsikirjoituksia ja kriiseillyt siitä, ettei etene. Onko se sitten lomaa, en tiedä.

Nyt kuitenkin olin koskematta Addiktioon useamman viikon. En juuri työstänyt muitakaan tekstejä. Ja sentään tiedän (tai kuvittelen tietäväni), mitä Addiktion kanssa tehdä. Tiivistyskierroshan on vielä pahasti kesken.
Olin aikaisemmin syksyllä ottanut tavoitteeksi, että olisin käynyt ensimmäisen tiivistyskierroksen jouluun mennessä läpi. Se on kuitenkin yllättävän aikaa vievää ja täytyy pohdiskella aina välillä, tulee kuitenkin niitä rakenteellisiakin ideoita mieleen. Tänään avasin pitkästä aikaa tiedoston, tiivistin pari lukua ja menen alle puolessa välissä. Olen käynyt n. 100 liuskaa läpi, puoliksi tiivistetty versio on sellaiset 250 liuskaa pitkä, 44 liuskaa on lentänyt pisimmästä versiosta jo roskiin ja siitäkin, jonka kanssa kävin kustantamokierrosta, on liuennut liuskoja 25. Se kuulostaa aika paljolta omiin korviin, mutta hyvä vain. Ja toki on mukaan tulossa vähän lisääkin materiaalia, ajatuksissa on rakentaa alkua vähän uudestaan Robustoksen palautteen perusteella ja selventää muutamaa juttua, lisätä pikkuisen koulun osuutta jne. Mutta alkupuolella todellakin oli tiivistämisen varaa. Itse asiassa mietin, tiivistäisinkö seuraavalla kerralla vielä vähän rankemmin. Katsotaan.

Ohjauspotretit.
Kuvat: Tarja Kinnunen

Tänään oli pakko avata tekstitiedosto. Kieriskelin jo hetken taas epätoivossa, mutta Facebookissa törmäsin eräässä ryhmässä keskusteluun rankemmista nuortenkirjoista. Haluttiin nimenomaan rankkoja, ei "perusnuortenkirjoja" (lainatakseni suoraan). Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi, miksei Addiktio voi olla jo kansissa. Luulen, että se voisi hyvinkin sopia kaivattuun listaan. Itse luin yläasteikäisenä ja vielä lukiossakin hirveästi mm. elämäkertoja (näitä karumpia), kun en osannut etsiä "tarpeeksi kamalia" nuortenromaaneja. Nyt olen onneksi löytänyt muutamankin uuden suosikin, mutta vieläkin minulla on tunne, että niitä karumpia ei niin helpolla löydä. Tai sitten en vain osaa etsiä. Se on ehkä yksi syy, miksi rakastan kirjoittaa sellaisia. Kaikkihan me varmasti kirjoitamme sellaista, mitä haluaisimme itse lukea. Tässä on mielestäni pieni aukko. Haluaisin kantaa korteni kekoon tässä asiassa ja siksikin Addiktio tuntuu edelleen tärkeältä.

Otan mielelläni suosituksia vastaan niistä "rankoista" nuortenromaaneista! Suosikkilistallani ovat mm. Venla Saalon "Kirkkaalla liekillä" ja Terhi Rannelan "Taivaan tuuliin". Ja toki Christiane F:n "Huumeasema Zoo", mutta se menee taas tuohon elämäkertakategoriaan, eikä ehkä ole nuortenkirja.

Mutta nyt pohdiskelen Addiktiota vähän lisää.