maanantai 17. joulukuuta 2018

Solmut leikattu auki (Addiktio)

Heiiiii!
Tamdamdaaaaam.

Viikonloppu meni pohdiskellessa, keskustellessa, väännellessä ja käännellessä pienempiä juttuja kässäristä. Ratkaisin ehkä ongelman sen yhden henkilöhahmon suhteen, motivointi löytyi, mutta toteutus saattaa aavistuksen uupua. Mietin, lupaanko alussa liikaa, sillä tyyppi aika lahjakkaasti katoaa loppupuolella. Voi olla, että alun kohtausta tulee vähän säätää (sisältö menee, mutta se, miten info tuodaan). Olen kuitenkin vieläkin aavistuksen pihalla. Tällä kierroksella lähinnä poistelin yksittäisiä sanoja tai lauseita, vaihdoin sanojen paikkaa... perus pilkunviilausta.

Nyt pitäisi todella saada sitä palautetta.

Kukaan ei ole vielä lukenut tai kommentoinut uusinta versiota. Tämän syksyn remonttiversiota. Haluaisin saada palautetta, ennen kuin lähden enempää viilailemaan pilkkuja. Jos löytyykin vielä isompaa remontoitavaa. Olen muuttanut sen verran paljon, että laseista taas linssit hajosivat ja sokeus yllätti. Tuntuma, fiilis, minulla on, että ollaan menty huomattavasti parempaan suuntaan. Seison vankemmin tekstin takana - jälleen. Mutta voi olla, että tässä innostuksissani olen mokaillut jossain, minkä tyystin onnistun sivuuttamaan näillä läpilukukierroksilla. Palautetta on luvassa tammikuun alkupuolella kurssilta, sen palautteen varassa varmaan vielä vähän korjailen, ennen kuin lähetän arvosteltavaksi toiseen paikkaan. Jospa niiden kierrosten jälkeen voisi taas miettiä sitä uutta kustantamorundia. Näppejä polttelisi, sydän hakkaa jo tahtia, mutta yritän nyt todellakin tehdä kaiken voitavani. Luulen, että pystyn vielä puristamaan lisää, vieläkin viilatumman kokonaisuuden, nyt kun äkkiä opinkin paljon. Aikaisemmin olen toki myös tehnyt kaiken voitavani niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä silloin oli, mutta uskon, että nyt on päänupissa loksahdellut enemmän.

Uusi loppu. Se uusin. Se, mistä hävisi paljon toivoa. Olen sulatellut sitä muutaman päivän (yön). Vaikka kaiken tajuaminen ahdistikin aika reippaasti, yllättävän paljon (en kuvitellut voivani ahdistua omasta tekstistäni - niin ei ole ikinä käynyt, vaikka mitä hirvittävyyksiä olisin kirjoittanut), ajatus on, että ehkä tämä on sittenkin lähempänä sitä, mitä haen. Puoli vuotta mietiskelin sitä toivoa, mitä kesällä kirjoitettuun loppuun toin (sitä on kyllä edelleen, muttei samoissa määrin), vihjailin positiiviseen suuntaan. Jokin alkoi kuitenkin tökkiä. Oli ihanaa lukea, kuinka asiat kääntyisivät kovinkin parhain päin, mutta se realistisuus... sillä koko ajan markkinoin Addiktiota itsellenikin (toki olen muutaman vapauden fiktion suojissa ottanut, dokumenttia en ole tekemässä). Ja jos jokin ratkaisu alkaa ottaa päähän ja mietityttää liikaa, se ei todennäköisesti ole oikea. Vaikka toivoin sitä lukijana, kirjoittajana se tuntui aavistuksen väärältä.

Nyt vaan sitä palautetta venailemaan sitten. Ajattelin hetkisen taas antaa itselleni pohdiskelutaukoa, ennen kuin lähetän tekstiä eteenpäin. Ihan siltä varalta, jos jossain alkaisi taas loksahdella.

perjantai 14. joulukuuta 2018

Solmussa (Addiktio)

Moi!

Tänään avasin tiedoston. Korjasin monet virheet, mitä viikon sisällä ehdin päässä pyöritellä. Moni korjaantuikin kuin itsestään.
Jes, ajattelin. Sujuu.
Kunnes ei enää sujunutkaan...

Moni asia selkeni. Paranikin huomattavasti. Huomasin kuitenkin 2 isompaa ongelmaa: toinen liittyy erääseen henkilöhahmoon, josta on puhuttu kässärin aikana ja josta puhutaan, mutta kuka ei esiinny itse käsikirjoituksessa laisinkaan (muuta kuin muistoissa). Kyseessä ovat päähenkilön perhesuhteet ja ei, en ole "murhannut" tätä hahmoa. Mietinkin, ettei ratkaisuni ole ehkä tarpeeksi hyvin perusteltu, ettei se ole realistinen. Yritin tuoda henkilöhahmoa aavistuksen tekstiin, pienissä määrin, mutta nekään eivät oikein loksahtaneet kohdilleen. Ne ovat ok, mutta tuntuvat ainakin tänään vähän tekemällä tehdyiltä. Pohdin jopa henkilön murhaamista (ennen tarinan alkua). Olisi huomattavasti helpompi ratkaisu, mutta sitten menisi aikamoisiksi murhabileiksi koko teksti - varmaan.
Sekään ei tunnu olevan ratkaisu, että henkilöhahmolle antaisi paljon enemmän tilaa käsikirjoitukseen. Se todennäköisesti pilaisi monta asiaa ja veisi tekstiä suuntaan, johon en sitä juuri nyt halua viedä. Tätä on mietittävä.

Toinen ongelma liittyy lopetukseen.
Pidän edelleen uudesta lopetuksestani, olen ehdottomasti sen puolella. Palasin kuitenkin eräiden henkilöiden välisessä suhteessa vanhaan lopetukseen päin. Uuden lopetuksen toivo, mitä annoin, ei tuntunut realistiselta. Toivoin sitä itse lukijana koko käsikirjoituksen ajan, hurrasin, kun annoin vihjeitä tähän suuntaan (vaikka loppu jäikin sen suhteen auki, vihjeitä toiseen suuntaan oli). Minua kuitenkin kesästä asti kiusasi tämä asia, ei varsinaisesti kunnolla tökkinyt, mutta olen ehtinyt miettiä koko kässäriä yltä ja alta ja päältä ja välistä sen uskottavuuden osalta. Tänään sitten testasin, poistin toiveikkaat vihjeet pitkin kässäriä, ja lunastin sen, mitä tässä uudessa "vihjeettömässä" versiossa lupaan.
Ja ei hemmetti, kun tuli paha olo.
Minulle olisi kirjoittajana ja ihmisenäkin ihan ok, jos liikaa toivoa ei olisi ilmassa henkilöiden välisen suhteen suhteen. Se ei häiritsisi minua, hyväksyisin sen kyllä, sillä edellinen versioni kallistui enemmän tähän suuntaan. Pahinta minulle oli kirjoittaa (ja lukea) turhasta toivosta. Siitä, kuinka henkilöni ei edes käsikirjoituksen viimeisellä rivillä tajua toivovansa jotain, mitä tuskin tulee tapahtumaan. Se, kun vastapuoli antaa selvät vihjeet, mutta toinen ei osaa lukea niitä. Turha toivo. Turha toivo on mielestäni yksi kamalimpia asioita, varsinkin se, kun sitä ei vielä tajua.
Tässä painin nyt kunnon ristiriidassa. Mikä on oikein minulle, mikä on oikein henkilöille, mikä on oikein tarinalle, mikä on oikein lukijoille.

Lunastan mielestäni sen, mitä lupaan. Ja toivoa on kyllä muuten, ainakin vähän, joidenkin asioiden osalta. Mutta aiheuttaako nykyinen lopetus katharsiksen? Aiheuttaako sen, että kirja viskataan seinään? En ole tästä vielä selvillä. Täytyisi lepuuttaa, täytyisi luetuttaa ihmisillä. Suunnitelmissa oli ensi viikko käyttää aika pitkälti editointiin, mutten tiedä, voinko sittenkään koskea käsikirjoitukseen. Osa jutuista, jotka luulin ratkoneeni ja joita muutin tänään - en tiedä, onko se sittenkään oikea suunta. Täytyisi vielä tunnustella, mutta näistä tunnereaktioista menin sen verran lukkoon, että nyt en tiedä, mitä teen. En yleensä hätkähdä synkistä jutuista, karuistakaan, oikeastaan nautin niistä eniten, mutta tämä miljoonaan kertaan mainitsemani "turha toivo" on asia, jota en ilmeisestikään sulata. Se on hyvin hankala kestää. Murhat, kivut, kuolemat, kiusaamiset, synkät taustat, ilkeys, moraalia vastaan toimiminen... ei ongelmaa kokea fiktiossa. Mutta tässä tuli joku oma raja vastaan. Monestihan turhaa toivoa ovat tarinat täynnä, asiat kääntyvät päälaelleen, niistä selvitään tai ei selvitä, mutta jotenkin tämä lopetus ja se, ettei edes viimeisellä rivillä heilauteta asioita siihen, että tapahtuisikin tajuamista, oli kova pala.

Pohdintaa, pohdintaa. Taidan tarvita taas editointiapua.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Pohdintatauko (Addiktio)

Hejsan!
Fiilis, kun aivot alkaa raksuttaa, vaikka yrität pitää editointitaukoa.

Oon nyt ansiokkaasti pitänyt "editointitaukoa" (jättänyt kässärin lepäämään) lähes viikon. Mulla alkaa ohjauksesta torstaina loma, lupasin itselleni, että viikonloppuna saa avata kässäritiedoston. Katsotaan...

Aivot alkoi tosissaan raksuttaa ja tehdä duunia mun puolesta. Nyt, kun annoin luvan itselleni jättää kässärin hetkeksi lepäämään, ilman paniikkia siitä, että ongelmat tulisi ratkaista viidessä sekunnissa, niin koko ajan tuolla aivoissa tapahtuu! Keksin ja löysin kässäriä vilkuilematta jo vaikka mitä "isompaa" korjattavaa, lähinnä jotain miljöökorjauksia, matka-aikojen tarkistusta (realismissa oleellista, varsinkin, kun oon sijoittanut Addiktion tapahtumat tiettyyn paikkaan ja päählön mielessäni tiettyyn kouluun, kävi ilmi eräs ongelma, minkä olin hienosti skipannut tähän saakka, mutta on lukujen leikkausten vuoksi onneksi helposti korjattavissa), muutamien pidempien toimintakuvausten viilausta, erään ihmissuhteen tuomista eri valossa tekstiin, repliikkien sävyjen muutosta... Oon todellakin ilta-/yöihminen, se on tullut tässä viikon sisällä huomattua. Yritän mennä "ajoissa" nukkumaan, mutta vierähtäähän siinä helposti sellainen tunti ennen nukahtamista, kun kirjaa kaiken ylös, mitä aivosolut alkaa ratkoa. Ja oon onneksi todellakin saanut ratkottua niitä ongelmia, nopeastikin, ilman, että oon edes yrittänyt miettiä tai pohdiskella niitä. Se paine ratkaista kaikki on kadonnut. Tilalla on mystinen luottamus siihen, että nyt onnistuu ja sujuu, mikä on mulle editoidessa täysin vierasta. Oon niitä editoijia, jotka hermostuu siinä vaiheessa, kun minuutin sisällä ei ole ilmestynyt ratkaisua jokaiseen kässärin ongelmaan. Siitä seuraa paniikki ja pelko, että mitäs jos en koskaan keksi tai osaa ratkaista näitä juttuja, siitä lisää stressiä ja painetta, joka todella lukkiuttaa ajattelun ja hankaloittaa ongelmanratkaisua huomattavasti.
Nyt sitä ei ole. Olen antanut luvan itselleni olla miettimättä, keskittyä vuoden viimeisiin työpajoihin ja kappas, järjestyy, järjestyy. Voi, kun editointi aina sujuisi näin.

Nyt taas täytyy todella tehdä töitä sen eteen, etten avaa Addiktion uusimman version tiedostoa. Halu, into, tarve korjata kaikki saman tien on valtava. Haluan kuitenkin hoitaa työjutut kunnialla loppuun tämän vuoden osalta ja antaa itselleni luvan sukeltaa kässäriin vaikka koko viikonlopuksi sitten, kun on kunnolla aikaa. Ja haluaisin vielä hetken nauttia tästä, kun ratkaisut vaan poksahtelevat ja ilmestyvät kuin tyhjästä. Jos vaikka kässäritiedoston avatessa tarvitsisi enää vain korjata ne tekstiin, eikä tehdä pohdintatyötä hetkeen.

Päätin, että vien Addiktion vielä arvioitavaksi myös kirjoituskurssille, jota käyn nyt. Tammikuun alussa on seuraava kerta ja oma kässäri olisi läpikäyntivuorossa. Suunnitelmissa oli editoida kurssilla Kun mä kuolen -kässäriä, mutten ole koskenut siihen kuukausiin. Kun tein Addiktiolle tämän superremontin (moneskohan se taas oli), opin editoinnista ja kirjoittamisesta ja kaikesta taas niin hirveästi (monen vuoden opit loksahteli kohdilleen), että tuolle raakaversiollekin on luvassa todennäköisesti isompi remontti ennen kuin pääsen edes jatkamaan sen kanssa.
Toivottavasti kurssilta tarttuisi mukaan vielä palautetta, minkä varassa korjailla, ennen kuin testaan vielä yhtä palautetahoa. Näiden kierrosten jälkeen olisi todennäköisesti suunnitelmissa (jälleen kerran) uusi kustantamorundi, mutta katsotaan nyt, kuinka isoa remonttia palautteiden perusteella tulee vielä duunata, ennen kuin sen aika sitten on.

Kärsimättömänä ihmisenä kurkkailin taas kustantamoiden sivuja eilen illalla, lähetysohjeet ovat pysyneet melko lailla samoina, osaan monen isomman kustantamon ohjeet jo ulkoa (eivät ne hirveästi poikkea toisistaan, tiedostomuototoiveet tai toiveet paperiversiosta lähinnä). Sormet syyhyäisi jo lähetä-nappulalle, mutta jumalauta, nyt pitää todella viilata niin tappiin asti kuin ikinä, kun vihdoin opin taas jotain. Tällä kierroksella en suostu enää siihen, että jokaisesta talosta tipahtaa hylsy. Se saa nyt loppua.

torstai 6. joulukuuta 2018

Toka tiivistys- ja remonttikierros käyty (Addiktio)!

Mooooi!
Tadaa. Melkein sata liuskaa pisimmästä versiosta pudonnut pois.

Flunssa jonkun verran jarrutti tätä kierrosta, vieläkin pienessä flunssassa postailen. Muutaman päivän olin kokonaan koskematta kässäriin, mutta aivot raksutti ja tulihan se uniinkin. Tällä kierroksella isoin homma oli remontoida alku, mitä tein jo viime viikolla. Sitten vähän miljöökuvausta ja kerrontaa lisää väleihin, typojen korjailua, aikajanan fiksailua (pidensin aikaväliä, olin ensin ajatellut asioiden tapahtuvan pienemmällä välillä, mutta se ei istunut enää) jne.
Istutusten lunastusta. Muutaman kohtauksen tarkempaa korjailua. Sen sellaista.

Nyt liuskoja on kässärissä sellaiset 211. Ei se edelleenkään lyhyimmästä päästä ole, mutten ole varma, paljonko pystyy enää tiivistämään.

Miljöökuvausta on edelleen niukasti. Yritin sitä lisäillä, mutta pyrin myös ottamaan kaiken turhan pois. Lauseita, sanoja, virkkeitä putosi edelleen matkasta. Yritän jättää vain oleellisen, tarpeellisen. Elokuisessa palautteessa pohdittiin koulun osuutta. Pyrin sitä lisäämään, rakentamaan tarkempaa kaarta, mutta senkin osuus on edelleen aika pieni. Voisi olla hyvä antaa sille enemmän tilaa, mutten tiedä, miten tähän tiiviiseen pakettiin se istuu, sillä päähenkilöni ei koulussa loppujen lopuksi kauheasti aikaa vietä (vaikka olisi ehkä syytä). Mutta jätän pohdintaan.

Myös ensimmäisen luvun loppu mietityttää. Haluaisin siihen paremman odotuksen tulevaan, en ole vielä keksinyt. Ehkä on hyvä jättää kässäri hetkeksi lepäämään ja lukea myöhemmin taas toivottavasti uusin silmin läpi.

Taidan jatkaa Linnan juhlien tuijottelua, olihan telkkari päällä tässä editoidessakin.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Addiktion fiksailu vol. mikä liene

Moij!
Editoinnin vaiheet.
Kuvat: Thua Aalto

Huhhuh. Alkupuoli fiksattu. Rakennettu uusiksi, heitelty kokonaisia lukuja roskiin. Nyt tapahtuu.
Toki kässäri täytyy käydä vielä useamman kerran läpi. Miljöökuvausta, sisäistä kerrontaa pitää vielä lisäillä ja paikkailla. Teksti täytyy tasapainottaa, lunastaa kaikki uudetkin istutukset, sävyä korjailla.
Mutta tosiaan. Edelleen sujuu.

Eilen kirjoitinkin Facebookiin, kun sain kunnon ahaa-elämyksen. Voisin lainata sitä tähän:

"Taisin löytää torppauksien syyt. Ei niillä niin väliä. Ongelma ei ehkä ollut niin syvällä kuin luulin. Tarvitsin vain tökkäyksen oikeaan suuntaan. Sain sen (elokuussa, mutta vaati pidemmän epätoivossa kierimisen ja pohdintatauon). Ja äkkiä aivoissa alkoi loksahdella vauhdilla, palaset löysää paikkojaan, lähes kuuden vuoden kässärin pyöritys, 4 vuoden kirjoittamisen opiskelu, tuhat editointikierrosta, kompastelut, virheet, hylsypinot, opit, joita en ollut täysin sisäistänyt...

Nyt aivoissa räjähti! 

Rakenne löytyy. Kieli uudistettu. Kerronta. Osin sisältö. Vetelä alku uuteen kondikseen (ja samalla koko kässäri). Monet alun luvuista olivat dramaturgisesti "oikeaoppisia", koska olin ne korjannut, opetellut keinoja, mutta vaikka luulin, en ollut keskittynyt SISÄISEEN. Luulin tarvitsevani montaakin asiaa, kohtaa, lausetta, kohtausta...ei.

Kuitenkin tarvitsin kaikki editoinnin, pohdinnan, kiukuttelun, itkun, kirjoitusmanian vaiheet. Jokaikisen."

Jep! Jonkinlainen valaistuminen tapahtui. Olen oikeastaan tehnyt valtaviakin muutoksia kässäriin, vaikka pohja, idea, sanoma, tematiikka ja juonikin on pysynyt samana. Remontoin koko kerronnan, osin myös sisällön, tyylin. Alku rakentui, napsahteli paikoilleen. Nyt täytyy tasapainottaa lopputeksti. Muutaman asian lisäsin, vaikka paljon myös poistin. Ne täytyy pistää kondikseen.

Voi olla, että pian on taas kustantamokierroksen aika. Ensin ajattelin kuitenkin luetuttaa läpi muutamallakin taholla, pyytää palautetta uudesta versiosta, jos löytyykin isompaa korjattavaa. Välissä täytyisi kuitenkin muistaa taas pysähtyä. Sulatella ja pohtia. Ei lempivaiheitani, mutta ehdottomasti tarpeellinen.