torstai 31. tammikuuta 2019

Hylsy nro 1 (Addiktio)

Moiks!
Valoa pimeään.

Ja niinhän siinä taas kävi, että päivää vajaa 2 viikon jälkeen ensimmäinen "bottihylsy" kolahtaa sähköpostiin. Perushylsy, automaatti, ilman palautetta tai sanastakaan kässäristä. Nimeni siihen onneksi oli laitettu.

Tämä hylsy tuli WSOY:lta.

Haluaisin uskoa, että kässäriäni on vähintäänkin selailtu, koska hylsy ei tullut heti parin päivän päästä lähetyksestä. Ottaa silti pannuun, mielestäni teksti on taas 100krt paremmassa kuosissa kuin edellinen versio, olen taas jumissa, mitä voin enää tehdä, onko tämä taas paras, mihin pystyn jne. Toivon, ettei tämäkin kierros ole taas yhtä tyhjän kanssa, myös muut tahot ovat varmistaneet sen, että olen edistynyt ja oppinut paljon. Ei keksitty hirveästi edes moitittavaa. Siispä olen entistä enemmän jumissa. Jos olisin palautteissa saanut 50 liuskaa korjausehdotuksia, olisi helpompaa. Ehkä.

Odottelen kuitenkin vielä muut talot ja muiden tahojen palautteet. Jos ei sittenkään, niin ehkä se on sitten erillisen arvostelupalvelun paikka. Kursseista oon tykännyt enemmän, kun on tilaa keskustella, mutta jos kaikki silmät ovat sokeutuneet, sekään ei toimi. Jotain täytyisi keksiä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Hylsytaisto on alkanut (Addiktio)

Heips!
Toiveikkaana eteenpäin.

Otsikossa tulikin se tärkein: hylsytaisto on alkanut! Lähetin Addiktion vähän yli viikko sitten taas kierrokselle. Aloitin isoista taloista (Tammi, Otava, WSOY). Testimielessä toki, mutta taka-ajatuksena myös, että jos käy taas niin, että automaattihylsyjä satelee, ehdin vielä pelastaa kässärini ennen kierroksen jatkamista.
Jännityksellä odotellaan.

Viime kerralla (puolitoista vuotta sitten?) nopein hylsy tuli Otavalta alle vuorokaudessa. Toinen tuli kolmessa päivässä WSOY:lta. Tammelta en saanut vastausta ollenkaan. Muilta kustantamoilta hylsyt tulivat aika vakioajassa, muutaman viikon, useamman kuukauden sisään. Nyt ei ole vielä hylsyjä näkynyt, mikä on itselle positiivinen merkki. Toki odottelu on aina hermoja raastavaa, mutta elättelen toivoa, että tällä kertaa Addiktio luettaisiin kokonaan. Palautekin olisi erittäin tervetullutta. Mutta se jää nähtäväksi.

Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa mm. tästä syystä. Olen myös pitänyt taukoa. Taukoa editoinnista, kirjoittamisesta, kässärien pohtimisesta. Ehkä se on ihan paikallaan. Pitää tyhjentää pää ensin kunnolla Addiktiosta, ennen kuin voi siirtyä muihin kässäreihin. Pientä pohdintatyötä tein Kun mä kuolen -tekstin osalta, pitäisi ratkaista siinä isompia juttuja (sanomaan ja teemaan liittyen), mutta totesin, että nyt täytyy oikeasti pitää taukoa ihan oman hyvinvoinnin kannalta. Ei mitään dramaattista, ei sen suurempaa hätää, olen ehkä vain tehnyt viime aikoina liikaa ja nyt menee innostus vähän yli.

Mutta tosiaan: odottelua taas edessä! Huomenna starttaa uusi viikko, voihan olla, että jo huomisaamuna päivittelen tänne ensimmäisestä hylsystä, mutta nautitaan kutkuttavasta jännityksestä vielä hetki.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Palautetta (Addiktio)

Hei!
Kurssikaverin palautteesta. Lämmittää. <3

Eilen istuskeltiin porukalla kirjoituskurssilla, jaeltiin editointiohjeita ja -vinkkejä. Sain itsekin palautetta Addiktiosta. Varsinainen ohjaajamme ei päässyt paikalle, mutta ohjailimme kätevästi yhdessä.

Bussissa kädet hikosivat, sydän tykytti, jalat vapisivat. Olin varma, että kurssikavereilta on vähintään räjähtänyt pää ja silmät sulaneet silmäkuoppiin kässärin luettuaan. En muista, koska olisin viimeksi hermoillut palautetta näin hirveästi. En ehkä koskaan. Olen juossut kurssilla ja toisella ja ollut tuhat kertaa tilanteessa, jossa tekstiäni kommentoidaan. Odotan sitä aina paljon, olen innoissani, fiilis on ihana, kun joku on viitsinyt lukea jotain ehkä pitkänkin pätkän, mitä olet aamuyön pikkutunteina kahviövereissä yksiössäsi tiedostoon naputellut.
Nyt olin kuitenkin hermoraunio.
Luulen, että suurin osa jännityksestä liittyi siihen, että olin tehnyt valtavia muutoksia (varsinkin kerronnalle). Kukaan ei ollut vielä lukenut uusinta versiota, en tiennyt, olinko mennyt täysillä päin betoniseinää. Toinen jännityksen aihe koski aavistuksen aihetta ja sitä, miten se otetaan ryhmässä vastaan. Muut eivät juurikaan olleet vielä lukeneet tekstiäni, mitään käsikirjoitusta, mutta Addiktion aihe ja muu sai kädet hikoamaan.
Mutta joo, kuten joka helvetin kerta, panikoin taas turhaan. Koskakohan ottaisin opikseni? Suuri arvaus on, etten ehkä ikinä. Mutta onneksi näin päin.

Addiktio otettiin valtavan hyvin vastaan. Hitsit, olen edelleen hirveissä fiiliksissä. Valitin muutama postaus sitten ongelmista yhden pienemmässä osassa olevan sivuhenkilön kohdalla, siihenkin oltiin keksitty ratkaisu jos toinenkin. Keskustelua syntyi paljon, kaikilla oli jotain sanottavaa. Juttuja pohdittiin ääneen. Niin henkilöhahmojen motiiveja, tematiikkaani, sanomaa. Aihetta. Analyysia tulvi. Eikä sitä korjattavaa nyt ihan hirveästi löytynyt, vaikka puitiin ja puitiin. Muutama idea tuli, mitä voisi tarkentaa tai mahdollisesti napata pois, niitä pohdiskelen. Haluaisin aloittaa editoinnin heti, tällä sekunnilla itse asiassa, mutta luulen, että joudun silti miettimään hetken. Toki on mahdollisuus, että testailisin näitä juttuja toiseen tiedostoon (esim. yhtä takaumaa), en voi luvata, etten heti postaamisen jälkeen avaa sitä tyhjää tekstitiedostoa.
Kehujakin satoi asioista, mitä olin etukäteen stressannut, meinannut korjata ja heittää jopa kokonaan roskakoriin. Onneksi en heittänyt, sillä oikeastaan kaikista niistä (en sanonut sitä ääneen, kukaan ei tiennyt) stressinaiheuttajista sain positiivista mainintaa erikseen.

Aihe ja tyyli puhututti hieman, osa koki Addiktion aika rankkana ja rajuna, mutta seison sen takana. En missään nimessä aio alkaa pehmentelemään, eksyin sille tielle kerran epätoivoissani ja koko ajan tuntui pahalta. Haluan kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä, repiä irti kaiken, mitä saan. En ole koskaan muutenkaan pitänyt liiallisesta "suojelusta", se ei auta ketään. Ehkä yksi syykin, miksi kirjoitan aiheesta on nimenomaan ravisteleva, herättävä. Haluan vaikuttaa. Silloin asiat täytyy kirjoittaa mahdollisimman todellisesti.

Huhhuh. Helpotuksen huokaus. En malttaisi olla tarttumatta kässäriin saman tien enkä todellakaan malttaisi odottaa uutta kustantamorundia. Toivonkipinä on taas herännyt, mutta jos niitä hylsyjä edelleen satelee, täytyy keksiä jotain. Sain kuitenkin ehdottoman "käskyn" kurssikavereilta lähettää Addiktiota eteenpäin ja puhuttiin siitäkin, että minun todellakin täytyy editoida Addiktio finaaliin saakka. Mainittiin myös, että tämän tyyppiselle kirjalle voisi hyvinkin olla tilausta. Luotan siihen. Tarkemmin sanottuna: jos edessä on taas hylsymeri, mihin uppoan ja olen tukehtua, en aio luovuttaa. Pahimmassa tapauksessa postailen Addiktion editoinnista vielä kymmenen vuoden päästä, mutta sitten se on niin. Eiliseltä sain vahvistuksen, että tämä kannattaa. Olin päättänyt olla luovuttamatta itsekin, mutta nyt päätökseni vahvistettiin myös ulkopuolelta.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Savu nousee korvista -vaihe (Kun mä kuolen)

Moi!


No niin. Nyt ollaan päästy Kun mä kuolen -kässärin kanssa tähän "savu nousee korvista" -vaiheeseen. Hakkaan taas päätä seinään ja näppäimistöön. Ryhditin alkua, pääsin hyvin vauhtiin, mutta noin neljänkymmenen liuskan kohdalla tuli stoppi. Isommat kysymykset vaivaavat, syvemmät tasot. Aloin kyseenalaistaa koko hommaa. Juoni on olemassa, se on minulle tässä vaiheessa vielä ok, siitä pidän ja henkilöhahmoistakin. Sain jotain ideaa myös pääosassa esiintyvien henkilöiden perhesuhteisiin, vanhempiin ja tällaisiin. Luulin ratkaisseeni montakin asiaa (ehkä ratkaisinkin).

Tein kuitenkin matkan varrella vaarallisen huomion.
Kässäri hajoaa liian moneen suuntaan. Pintatasolla tapahtuu vaikka mitä, pohdintaa on monestakin asiasta. Syvemmät tasot ovat hukassa. Luulin olevani tietoinen siitä, mitä haen, mutta löysinkin kymmenen asiaa lisää. Se, mitä olen ensimmäisen version kirjoitusvaiheessa ajatellut pääpointiksi ja näin, pidän siitä kiinni, mutta se ei ole tarpeeksi selkeä ja kirkas (Addiktion kohdalla nämä asiat ovat jo kirkastuneet, ehkä siksikin palaan siihen yhtenään, koska kaikki on jo selkeää ja editointi nautittavaa). Homma tuntuu liian yksinkertaiselta, jos katsoo muuta kässärin sisältöä. Se ei vastaa eikä tue kaikkea, mitä olen kirjoittanut ja mikä tuntuu tässä kohdin vielä tärkeältä. Haen oikeaa sävyä, oikeaa kulmaa, väriä. Hakkasin muistiinpanotiedostoon ehkä 5 tai 10 mahdollista sanomaa. Pointti on aika lailla sama, mutta niissä on vahvoja sävyeroja, merkityserojakin osalti sanamuodoista riippuen. En löydä sitä täydellistä, oikeaa. Ne ristiriidat, mitä kehittelin päähenkilölle, millä perustelin koko juonen... tukevatko ne tätä, mitä olen kuvitellut hakevani? Onko kyseessä sittenkin jotain muuta? Missä ovat tasot, mitä ensisijassa haen ja mitä tarvitsen tueksi?
Kässäri on ehkä 10 eri asian sirpaleinen kooste. Tarvitsen selkeän linjan, että voin editoida rauhassa, jatkaa kohti suurinta päämäärää. Nyt siellä on palasia ja sävyjä sieltä täältä, mutta mikä on teoksen pääväri? Yksinkertaistin pointtia itsellenikin, mutta siitä puuttuu jotain. Kuin se olisi ohut lyijykynäpiirros, mikä olisi tarkoitus vielä tussata.

Ja tämä todellakin ottaa päähän ja ärsyttää. Näissä kohdin kärsivällisyyttäni todella testataan, olen huono sietämään sitä, ettei vastaus putkahda päähän alle minuutissa. Se johtaa taas "pakkomiettimiseen" (mieti, mieti, mieti, nyt pitää keksiä, pakko keksiä, haluan päästä eteenpäin, haluan editoida tänään, tällä minuutilla, tällä sekunnilla) ja se taas ei johda sen pidemmälle kuin paniikkiin ja kiukutteluun. En kuitenkaan usko, että täydellinen irti päästäminenkään on tässä kohdin vaihtoehto. Alan vasta päästä taas vauhtiin, tutustua kässäriin uudelleen. Jos päästän nyt irti (en ole edes lukenut versiota kokonaan läpi uudestaan), kaikki unohtuu eivätkä aivot pääse täysin työskentelemään. Addiktiota oli helpoin ratkoa, kun olin lukenut sen 100 kertaa (todellisuudessa mahdollisesti ainakin 50 kertaa enemmän) läpi, muistin kohtauksia, lukuja, lauseita ja repliikkejä ulkoa. Jos mieleen putkahti repliikki, pohdin sen sävyä ja muuta kohtausta juodessani aamukahvia tai työmatkalla ilman, että edes avasin tiedostoa. Tulisi saada tutustuttua tähän kässäriin samalla tavalla, tuntea se ensin läpikotaisin, ennen kuin voin jättää sen täysin koskematta. Pohdintatyö ei onnistu, ellen edes muista, mitä tekstissä tarkalleenottaen tapahtuu. Addiktion osasin melkein sanasta sanaan ulkoa (jos vähän liioittelen), ei tarvinnut pakkomiettiä, kelailin kohtauksia läpi suihkussa ja saunassa ja kun olisi pitänyt nukkua. Ne putkahtelivat ja muistuivat mieleen pyytämättä. Kun mä kuolen -kässärin olen kirjoittanut vasta kerran alusta loppuun, muuttanut muutamaa juttua, kirjoittanut lisäpalasia, mitä ei löydy itse kässäristäkään vielä. En täysin muista sen juontakaan, sillä olen koskenut kässäriin viimeksi joskus elo-syyskuussa. Ratkomattomat asiat häiritsevät hirveästi, mutta ehkä täytyy vain purra hammasta ja lukea teksti läpi muutaman kerran tekemättä isompia muutoksia, elleivät ne iske kuin salama johonkin aivosoluun. Jonkinlaista hiontaa voin toki tehdä, mutta ehkä yritän saada tekstin ensin rullaamaan päässä niin, että muistan sen ainakin osin ulkoa. Teen kunnon muistiinpanot kysymyksineen, pohdin, mikä olisi tärkein pointti.
Ainakin toivon, että se auttaa.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uudet editointirundit

Heips!
Unelmien tavoittelu jatkuu myös tänä vuonna!

"Uusi vuosi, vanhat kujeet" päivitin Facebookiin. Ehkä vähän uudetkin, jos ilmestyy vaikka uutta kässäriä tai muita yllättäviä juttuja. Mutta pitäydyn näissä "vanhoissa", taistelen läpi hylsyryteikön, etsin tietä kohti kustannussopimusta ja jatkan ensi viikolla myös unelmieni duunissa sanataideohjailemassa ja nyt musta tuli virallisesti myös toinen teatterityöpajan pääohjaajista! Jännää, superjännää, ihanaa, kiinnostavaa. Haastetta toki, mutta täytyy ollakin. Jos kaikki olisi liian helppoa, ei sitä kehittyisi mihinkään ja se nyt on oikeastaan ensisijainen tavoitteeni koko taidealalla - kehittyä. Muovautua paremmaksi, koko ajan, jatkuvasti.
Vaikka saisin 10 vuoden päästä hakata päätä pöytään ja facepalmata sille, miten nyt toimin, mutta olkoon sitten niin. :D

Addiktio on lepäilemässä. Vielä puolitoista viikkoa, sitten iskee tuomiopäivä ja saan kurssipalautteen ryhmäkavereilta sekä ohjaajalta. Huh. Olo oli luottavainen muutaman sekunnin, mutta sitten iski taas paniikki. Jos failasinkin kunnolla, mitäköhän siitä sanotaan, jos ei uppoa yhtään tai jos olen mokannut ihan kunnolla. Mutta pääosin, kun pääsin pahimman paniikin yli, odotan innolla. Toivon, että sieltä tulee sellaista kommenttia, joka putsaa ne silmälasien linssit ja pääsen taas raatamaan tekstin kanssa ja hakkaamaan sitä parempaan kuntoon.
Nyt keväällä tulee jo 6 vuotta Addiktion ensimmäisestä raakaversiosta. 6 kokonaista vuotta. Vasta 2014 aloin editoida Addiktiota, vuoden se makasi kovalevyn uumenissa siinä välissä, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tekstille sen jälkeen kuuluisi tai voisi tehdä, kun se on kerran kirjoitettu alusta loppuun. Ehdin olla hukassa, hakkasin näppäimistöä ja syntyi varmaan 3 tai 4 uutta raakaversiota, mutta vasta 2014 pääsin editoinnin makuun. Sillä tiellä edelleen.

Otan tavoitteeksi - voisin myös luvata itselleni - että tänä vuonna Addiktio tulee vihdoin kuntoon. Sellaiseen, missä sen kuuluu olla. Toivon mukaan siihen pisteeseen, että joku näyttäisi hitusen vihreää valoa. Mutta jos kirjoitan saman vielä vuoden päästä, toivon, että ainakin ollaan taas 10 askelta lähempänä sitä. Reippaasti lähempänä. Tavoitteena olisi hc editointispurtti, valtaisa oppiminen, mitä tapahtui jo tässä syksyllä, toivon sen ehdottomasti jatkuvan.

Ja niin. Ehdin jo panikoida sitäkin, saanko koskaan mitään muuta kässäriä editoitua minkäänlaiseen kuntoon, kun se näyttää aina vain olevan Addiktio ja Addiktio ja Addiktio (osaanko edes?! Pystynkö?!), mutta tässä muutama päivä sitten välähti myös pienesti Kun mä kuolen -kässärin kanssa. Aloin remontoida senkin alkua, tuoda samanlaista ryhtiä kuin Addiktion alkupuolelle. Alut tuntuvat minulla olevan vähän löysähköjä, vaikka toiminnalla aloitetaan ja ekassa luvussa saattaakin olla actionia, mutta monta liuskaa sen jälkeen taustoitan ja taustoitan ja on paljon turhaa infoa ja etsiskelyä, millä en tee mitään. Se johtunee usein siitä, että selvittelen raakaversion siinä vaiheessa vielä itsellenikin, mikäs on se tämän tarinan syvin pointti ja juju. Nyt olisi tarkoitus kohentaa ryhtiä, tuoda rytmiä ja raameja tähänkin tekstiin. Keksin myös muutaman asian koskien päähenkilön perhettä, jotka johtivat syvempäänkin pohdintaan päähenkilöstä ja ehkä kässärini teemoista. Jes. Jotain tapahtuu, edelleen, taas, uudestaan. Huojensi aika tavalla.

Mutta olkoon tämä(kin) vuosi taiteen täyteinen, editoinnin ja oppimisen, oivallusten ihmemaa sekä esiintymisen että muun tekemisen euforinen 356 päivän paketti.