lauantai 5. tammikuuta 2019

Savu nousee korvista -vaihe (Kun mä kuolen)

Moi!


No niin. Nyt ollaan päästy Kun mä kuolen -kässärin kanssa tähän "savu nousee korvista" -vaiheeseen. Hakkaan taas päätä seinään ja näppäimistöön. Ryhditin alkua, pääsin hyvin vauhtiin, mutta noin neljänkymmenen liuskan kohdalla tuli stoppi. Isommat kysymykset vaivaavat, syvemmät tasot. Aloin kyseenalaistaa koko hommaa. Juoni on olemassa, se on minulle tässä vaiheessa vielä ok, siitä pidän ja henkilöhahmoistakin. Sain jotain ideaa myös pääosassa esiintyvien henkilöiden perhesuhteisiin, vanhempiin ja tällaisiin. Luulin ratkaisseeni montakin asiaa (ehkä ratkaisinkin).

Tein kuitenkin matkan varrella vaarallisen huomion.
Kässäri hajoaa liian moneen suuntaan. Pintatasolla tapahtuu vaikka mitä, pohdintaa on monestakin asiasta. Syvemmät tasot ovat hukassa. Luulin olevani tietoinen siitä, mitä haen, mutta löysinkin kymmenen asiaa lisää. Se, mitä olen ensimmäisen version kirjoitusvaiheessa ajatellut pääpointiksi ja näin, pidän siitä kiinni, mutta se ei ole tarpeeksi selkeä ja kirkas (Addiktion kohdalla nämä asiat ovat jo kirkastuneet, ehkä siksikin palaan siihen yhtenään, koska kaikki on jo selkeää ja editointi nautittavaa). Homma tuntuu liian yksinkertaiselta, jos katsoo muuta kässärin sisältöä. Se ei vastaa eikä tue kaikkea, mitä olen kirjoittanut ja mikä tuntuu tässä kohdin vielä tärkeältä. Haen oikeaa sävyä, oikeaa kulmaa, väriä. Hakkasin muistiinpanotiedostoon ehkä 5 tai 10 mahdollista sanomaa. Pointti on aika lailla sama, mutta niissä on vahvoja sävyeroja, merkityserojakin osalti sanamuodoista riippuen. En löydä sitä täydellistä, oikeaa. Ne ristiriidat, mitä kehittelin päähenkilölle, millä perustelin koko juonen... tukevatko ne tätä, mitä olen kuvitellut hakevani? Onko kyseessä sittenkin jotain muuta? Missä ovat tasot, mitä ensisijassa haen ja mitä tarvitsen tueksi?
Kässäri on ehkä 10 eri asian sirpaleinen kooste. Tarvitsen selkeän linjan, että voin editoida rauhassa, jatkaa kohti suurinta päämäärää. Nyt siellä on palasia ja sävyjä sieltä täältä, mutta mikä on teoksen pääväri? Yksinkertaistin pointtia itsellenikin, mutta siitä puuttuu jotain. Kuin se olisi ohut lyijykynäpiirros, mikä olisi tarkoitus vielä tussata.

Ja tämä todellakin ottaa päähän ja ärsyttää. Näissä kohdin kärsivällisyyttäni todella testataan, olen huono sietämään sitä, ettei vastaus putkahda päähän alle minuutissa. Se johtaa taas "pakkomiettimiseen" (mieti, mieti, mieti, nyt pitää keksiä, pakko keksiä, haluan päästä eteenpäin, haluan editoida tänään, tällä minuutilla, tällä sekunnilla) ja se taas ei johda sen pidemmälle kuin paniikkiin ja kiukutteluun. En kuitenkaan usko, että täydellinen irti päästäminenkään on tässä kohdin vaihtoehto. Alan vasta päästä taas vauhtiin, tutustua kässäriin uudelleen. Jos päästän nyt irti (en ole edes lukenut versiota kokonaan läpi uudestaan), kaikki unohtuu eivätkä aivot pääse täysin työskentelemään. Addiktiota oli helpoin ratkoa, kun olin lukenut sen 100 kertaa (todellisuudessa mahdollisesti ainakin 50 kertaa enemmän) läpi, muistin kohtauksia, lukuja, lauseita ja repliikkejä ulkoa. Jos mieleen putkahti repliikki, pohdin sen sävyä ja muuta kohtausta juodessani aamukahvia tai työmatkalla ilman, että edes avasin tiedostoa. Tulisi saada tutustuttua tähän kässäriin samalla tavalla, tuntea se ensin läpikotaisin, ennen kuin voin jättää sen täysin koskematta. Pohdintatyö ei onnistu, ellen edes muista, mitä tekstissä tarkalleenottaen tapahtuu. Addiktion osasin melkein sanasta sanaan ulkoa (jos vähän liioittelen), ei tarvinnut pakkomiettiä, kelailin kohtauksia läpi suihkussa ja saunassa ja kun olisi pitänyt nukkua. Ne putkahtelivat ja muistuivat mieleen pyytämättä. Kun mä kuolen -kässärin olen kirjoittanut vasta kerran alusta loppuun, muuttanut muutamaa juttua, kirjoittanut lisäpalasia, mitä ei löydy itse kässäristäkään vielä. En täysin muista sen juontakaan, sillä olen koskenut kässäriin viimeksi joskus elo-syyskuussa. Ratkomattomat asiat häiritsevät hirveästi, mutta ehkä täytyy vain purra hammasta ja lukea teksti läpi muutaman kerran tekemättä isompia muutoksia, elleivät ne iske kuin salama johonkin aivosoluun. Jonkinlaista hiontaa voin toki tehdä, mutta ehkä yritän saada tekstin ensin rullaamaan päässä niin, että muistan sen ainakin osin ulkoa. Teen kunnon muistiinpanot kysymyksineen, pohdin, mikä olisi tärkein pointti.
Ainakin toivon, että se auttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti